Liikenteessä oli suuri kasa ihmisiä pilke silmäkulmassa. Urheilijat henkeä täynnä ja huoltajilla kroppa täynnä energiaa vielä näin kauden alussa.
Suomen Cup on viime kaudella käyntiin polkaistu kilpailusarja. Aikanaan Suomessa toimi vastaava kilpailusysteemi Hiihtoliiga, mutta sen loppuessa Suomen hiihdossa elettiin pitkään kilpailusysteemissä, josta puuttui jokin. SM-hiihtojen ohella ei ollut juurikaan isoja ja kovatasoisia kisoja talven aikana, mikä keräisi kansallisen kärjen samalla viivalle. Näissä kisoissa on kuitenkin ihan eri henki kuin tavallisessa kansallisessa kisassa ja urheilijat syttyvät paremmin, kun taso kisan lähtöviivalla olevilla urheilijoilla on kova.
Hiihdon Suomen Cup on jo saavuttanut hyvän suosion urheilijoiden keskuudessa ja käsittääkseni näistä kisoista ollaan kiinnostuneita myös kotisohvalla. Suuren lisäarvon kisoihin luokin juuri televisiointi. Ylen mukana olo hiihdon Suomen Cupissa on todella tärkeää. Se tuo lisänäkyvyyttä ja samalla lisää tietoisuutta hiihdosta. Urheilijoiden näkökulmasta tämä luo lisänäkyvyyttä omalle toiminnalle ja samalla pystytään tuottamaan lisäarvoa urheilijoiden ja yritysten välisille yhteistyölle, win-win tilanne siis.
Lisänäkyvyyden konkreettinen hyödyntäminen on sitten aina urheilijasta kiinni. Hiihdon Suomen Cup on uusi ja vahvistuva brändi ja sen tunnettavuus nousee koko ajan. Tämän hyödyntäminen on vielä alkutekijöissään, mutta oikeilla toimilla uskon sen tuovan hyvän lisäarvon monessakin suunnassa, kun yritetään luoda parempia olosuhteita urheilijoiden elämään.
Itsellä kisakauden avaus meni vahvasti kumpuun. Lauantain sprintin lopputulos ei todellakaan ole sitä, mitä lähdin hakemaan ja meno oli vajavaista joka suhteessa. Takana on muutenkin melko epätasainen viikko ja olotila ei ole ollut millään tavalla normaali. Suunta tästä on kuitenkin vain ylöspäin ja sen suunnan kääntämiseksi tulee tehdä oikeita asioita, joten sen mukaan toimitaan. Nyt on onneksi kuitenkin vasta lokakuu ja pää pysyy kylmänä heikosta avauksesta huolimatta. Luotan vahvasti omaan tekemiseen ja valitsemaani linjaan. Tuloksen tekeminen tulee ajan myötä.
Seuraavat kisat osaltani on Rovaniemellä Suomen Cupissa. Hiihdän siellä ainakin vapaan sprintin ja normaalimatka on harkinnassa. Siitä matka jatkuu Olokselle, jossa jauhetaan kauden ensimmäiset kansainväliset kisat. Sitä ennen on tehtävä oikeita asoita harjoittelussa ja kiinnitettävä kaikkeen tekemiseen täydellinen huomio. Nyt on aika palautella viikonlopun kisoista ja tiistaina jatkuu taas tehomylly Suomen sprinttiarmeijan kanssa.
Lasse Paakkonen