Rullahiihtoa liukkaalla asfaltilla, sauvarinnettä vesisateessa, hiihtohaalareitten kaivamista kaapista, matkalaukun pakkaamista ja purkamista, haastattelujen antamista pressitilaisuuksissa. Niistä on hiihtäjän syksy tehty.

Edellä mainutut asiat kuvasivat hyvin viime viikkoani. Ruuvia aletaan kiristään ja yhä kovempia tehoharjoituksia aletaan tekemään ennen kisakauden alkua. Hiihtohaalarit ja toppavaatteetkin sai kaivella esiin, sillä lämpötila oli jo aamuisin vain hivenen plussan puolella. Myös media alkaa oleen kiinnostunut hiihtäjistä ja heidän kuntotilastaan. Kaikkihan on vielä kovassa kunnossa. Ainakin huhujen mukaan..

Nautin kun pääsin lähtemään taas leirille. Vietämme ensimmäisen viikon Livignossa, jonka jälkeen matkaamme tien päässä olevaan hotelliin Val Senalesissa. Siellä on vain muutama kauppa, hissi hiihtopaikalle ja pari hotellia. Siellä oma mieli ja kroppa lepää. Saan harjoitella rauhassa ilman ylimääräisiä asioita. Siellä saa keskittyä olennaiseen, itse urheiluun sekä lepoon. Vielä kun ruokakin ollut aivan loistavaa.

Mielestäni onkin tärkeää, että juuri tähän aikaan kaudesta suuntamme leirille, jossa on hyvät olosuhteet. Seuraavat pari kuukautta ovat tärkeimmät kuukaudet hiihtäjän kannalta. Hyvät hiihto-olosuhteet takaa hyvän menestyksen talvella.

Täytyykin toivoa, että tällä kertaa Lappiin tulisi hyvin lunta, jotta pääsisimme jatkamaan harjoittelua hyvissä olosuhteissa. Viime vuoden vähäluminen alkutalvi sekä ”jäätikköhiihto” Oloksella näkyi ainakin omassa alkukauden hiihtovauhdissa.

Tänä vuonna leiritystä on suunniteltu Keski-Eurooppaan joulukuulle, jotta jos Suomessa olisi huonot olosuhteet, ei se pääsisi vaikuttamaan harjoitteluumme. Vaikka hiihtoa pitääkin tulla nyt enemmän kuin alkusyksystä, ei pidä unohtaa jalkalenkkejä. Itse käyn ympäri talven myös juoksulenkeillä sekä hiihtolenkkien jälkeen pieni hölkkä kuuluu usein ohjelmaani. Erityisesti, jos latu on ollut hieman epätasainen tai keli hidas on hyvä käydä hieman vetreyttämässä jalkoja hiihdon jälkeen.

Asiathan kannattaa tehdä mahdollisimman hyvin vielä, jos niitä on jaksanut koko kesänkin tehdä.

Sillä hiihtäjät tehdään kesällä, menestyjät syksyllä ja voittajat alkutalvesta!

Krista Lähteenmäki