SM-ratakausi saatiin päätökseen muutama viikko sitten Motoparkissa ajetun kauden finaali-viikonlopun puitteissa. Ennakkoon kolmella kuskilla oli mahdollisuus mestaruuteen. RockRacingillä oli siis kovat paineet niskassa, kun lähdettiin sarjajohdossa viimeiseen viikonloppuun.
Testipäivänä eli perjantaina järjestettiin tuttuun tapaan vapaat harjoitukset ja lisämausteena muihin verrattuna oli pitkästä aikaa tuntematon rata, jonka niksit piti oppia päivässä. Muut kuskit olivat treenamassa jo edellisenä päivänä, joten ei siinä muu auttanut kun laittaa pipo päähän ja pykälää pesään. Päivän jälkeen oli kasassa perushyvä paketti, pientä hiomista linjoissa, mutta muuten hyvä vauhti oli kohdallaan.
Lauantaiaamu valkeni ikävä kyllä harmaana ja sateisena. Hirveä stressi iski päälle ja kuumeisesti miettimään säätöjä aamun aika-ajoon. Mekaanikon kanssa päädyttiin tavallisesta poikkeaviin auton säätöihin, kun jotain täytyi keksiä. Aika-ajoon lähdin itseluottamusta uhkuen ja mutkia halveksuen. Välillä mentiin perä edellä ja välillä oli kaikki neljä pyörää ilmassa! Hölmöilystä huolimatta onnistunut sessio ja kauden neljäs paalupaikka viidestä mahdollisesta. Aika-ajon jälkeen tehtiin vielä pieniä muutoksia autoon ja odottelemaan iltapäivän kisaa.
Finaalia odotellessa satoi, paistoi, satoi ja paistoi. Keli vaihtui koko ajan. Kisaan lähdin märän kelin renkailla,vaikka ajolinja oli jo kuivumaan päin. Jokaisella ”kaiffarilla” oli samanlainen rengasvalinta eli homma oli kuskeista kiinni. Hyvä startti ja ekaan mutkaan säntäsin piikkipaikalle. Kisa sujui kärjessä, kunnes kahdella viimeisellä kierroksella jalkatilasta pääsi akku irti. Se haittasi ajamista melkoisesti. Yksi pieni jarruvirhe ja kaveri Kristian Laine pääsi kuittaamaan. Noh, maalissa olin kakkonen ja edelleen sarjajohdossa.
Sunnuntaiaamuna oli sitten samanlainen kurja keli ja harmaat olivat myös El Reinon mietteet. Pistetilanne edelleen auki eli kolmella kuskilla mahdollisuus mestaruuteen. Lähtöpaikat päivän kisaan menivät lauantain kisan nopeimpien kierrosten perusteella eli pääsin starttaamaan toisesta ruudusta. Vettä tuli taas taivaan täydeltä.
Valot sammuivat ja eiköhän pientä hermoilua. Huono startti meikältä, jonka johdosta kakkosena ekaan mutkaan. Kärkimies teki jarruvirheen ja pääsin heti kuittaamaan ykköspaikan itselleni. Sitten ei muuta kuin rentoa ajoa ja pedal to medal. Auto oli saatu aivan loistavaan iskuun ja ajo kulki näytöstyyliin. Muut pilotit hävisivät peileistä parissa kierroksessa ja viimeiset kaksi kierrosta sai jo ottaa varman päälle. Maaliviivan kun ylitin, niin fiilis oli aivan mahtava! Mestaruus taskussa muutaman vaikeamman kauden jälkeen tuntui hyvälle ja olo oli äärimmäisen helpottunut.
Nyt mietitään palikoita ensi kaudelle. Minne vie miehen tie, se nähdään. Ride On!
Jesse Anttila