**Rapinaa. Asettelua. **Tukeva kyykkyasento ja sitten pontevaa haromista. Koiranomistajuushetkiä sieltä ylevimmästä päästä: pilkkopimeä syysilta, taajama-alueella kakkaava koira, käteen pujoteltu pussi – ja lämmön mukaan suunnistaminen!
Jos kikkareen nimittäin mielii saada talteen ja roskikseen, pitää koiranomistajan nähdä vaivaa ja luottaa näön sijasta tuntoaistiin. Sade vihmoo ja märät oksat lyövät syystuulessa naamalle kun harot sokkona löytääksesi kylmänkosteasta lehtikasasta sen yhden lämpöisen papanan roskikseen kiikutettavaksi.
Joskus käytän apuna kännykkää, taskulamppuna. Puhelimen näytöltä heijastuva sininen valo saattaa auttaa hahmottamaan pökäleen ääriviivat puskan juurelta. Eräs koiranomistajatuttavani heiluttelee syysyössä sytkäriä kuin rokkikeikalla, tosin maan rajassa. Potentiaalisen pyromaanin maine hakkaa kakkojenkadullejättäjän leiman.
Kun koira kakkaa, maailma pysähtyy.Ohikulkija ainakin. Enemmän tai vähemmän huomiota herättävästi kanssaihminen tarkastelee, aikooko koiranomistaja kerätä tuotokset. Se on tietysti hyvä, sillä kynnys jättää kakka kadulle on korkea kun joku katsoo vierestä. Pussin unohtanut tai hukannut koiranomistaja hikoilee kun tajuaa tilanteen. Vähintään on pakko teeskennellä yllättynyttä, kun pussi ei olekaan mukana.
Olen joskus itsekin joutunut esittämään korostetun suurieleisen olikohan-pussi-mukana-no-mihinkäs-se-nyt-oikein-meni -tanssin taskujani taputellen. Kotoa lähtiessäni minulla on ollut tarpeellinen määrä pusseja, tai niin olen luullut. Lenkin mittaan pussit ovat joko hukkuneet tai tulleet käytetyiksi tai lainatuiksi – ja sitten koiran maha menee sekaisin ja sen on ihan pakko kyykätä vielä kerran kotimatkalla. Tiedän hyvin, ettei pusseja enää ole, mutta näön vuoksi on etsittävä kun kerran joku katsoo vierestä.
Voin muuten kertoa, että isokaan vaahteranlehti ei ihan riitä ison koiran tuotosten kääräisemiseen ja puskan juurelle kuljettamiseen.
Moni jättää varmasti kakat keräämättä syksyn pimeinä iltoina. Säännöstä lipeäminen on hämärissä helppoa; kukaan ei näe rikettä ja lehdet naamioivat kasan aamuun mennessä kivasti.
Pakkasessa maatumattomat talvikakat sen sijaan aiheuttavat isomman haloon, kun hangen alta paljastuvat tuotokset killottavat maaliskuussa viimeisillä lumilänteillä kaikkien nähtävillä ja haisevat kengänpohjissa.
En ymmärrä miksi kukaan jättää talvella kakat keräämättä. Siitähän ne kikkareet on hohtavalta hangelta helppo noukkia hämärässäkin.
Toista on tämän loka-marras-kakan kanssa. Taidan ostaa otsalampun.