Esimerkiksi helsinkiläisessä Tiger-yökerhossa sattuneesta ammuskelusta epäilty, vuonna 2009 karkotuspäätöksen saanut vietnamilaismies voitaisiin Zyskowicsin mielestä taluttaa lentokoneeseen kahden riuskan poliisimiehen välissä.
Zyskowicz ihmetteli eduskunnan kyselytunnilla, miksei Vietnamin kanssa voida sopia palautuksesta vetoamalla esimerkiksi Suomen Vietnamille antamaan kehitysapuun.
Sisäministeri Päivi Räsäsen (kd.) mukaan karkotusta ei voida panna toimeen, koska EU:n ja Vietnamin välillä ei ole takaisinottosopimusta ja Vietnam katsoo miehen oleskelleen Suomessa niin kauan, ettei hänelle myönnetä enää Vietnamin passia. Räsäsen mukaan vastaavanlaisia ongemia on karkotuksissa myös joihinkin muihin maihin ja samanlaisia ongelmia on myös muilla sivistysmailla kuin Suomella.
Myös ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) muistutti, että päätöksentekojärjestelmä ei ole pelkästään Suomen käsissä, vaan viisumi- ja takaisinottoasiat kuuluvat EU:lle.