Riihimäen suurimpien ryhmien sosialidemokraattien ja Kokoomuksen näkemys on, että kaupungissa odotetaan varsin pieniä, muutaman paikan siirtymiä poliittisissa voimasuhteissa. Suuria haasteita tehtävissä Riihimäen kuntapäättäjillä ovat seudun terveyspalvelujen turvaaminen ja kuntatalouden velkaantumisen pysäyttäminen ja tervehdyttäminen. Perussuomalaisten vyöry Riihimäen politiikkaan saattaa jäädä odotettua pienemmäksi.

Talous tulevien päättäjien päänsärky

Monin osin kuntataloudessa Riihimäki täyttää jo kriisikunnan tunnusmerkkejä, vaikka onkin saamassa taloutensa tasapainoon vuoden parin kuluessa. Riihimäen talousvaikeudet ovat kasvavan kunnan vaikeuksia. Kouluja täyttyy kunnostaa, katuja rakentaa ja palveluja lisätä. Kuntavaaleissa kuntaliitoksista ei tarvitse suoraan puhua. Valtiolle Riihimäki on kuitenkin vastannut, että liitos Hausjärven ja Lopen kanssa sopii hyvin. Myös Janakkalan Tervakosken alue on Riihimäen keskeistä työssäkäynti- ja asiointialuetta.

Maankäytöllisesti Riihimäen ongelma on ahtaus. Pientalojen rakennusmaata ei juuri ole, ja siitä syystä kaupunki on etenemässä epäsuosittua pakkolunastusta käyttäen moottoritien länsipuolelle Kalmuun.

Räsänen laskussa, Pekonen nousussa?

Ennakkoon Riihimäen kuntavaalin kovimmat ääni-imurit ovat kaupungin kaksi kansanedustajaa, kristillisdemokraattien Päivi Räsänen ja Vasemmistoliiton Aino-Kaisa Pekonen. Sisäministeri Räsäsen kannatuksen odotetaan kuitenkin olevan laskussa, kansanedustaja Pekosen nousussa. Näin ollen Pekonen vetäisi imussaan Vasemmistoliitolle yhden tai kaksi paikkaa lisää Riihimäen valtuustoon. Lisäpaikkoja valtuustoon odottavat myös Riihimäen suurryhmät sosialidemokraatit ja Kokoomus. Puolueet käyvät keskenään kilpaa suurimman puolueen asemasta - nyt se on demareilla, mutta Kokoomus aikoo tasoittaa voimasuhteita Riihimäellä.

Perussuomalaiset ovat vaalissa liikkeellä viidellätoista ehdokkaalla. Naapuripuolueet epäilevät kuitenkin että teoistaan riittävän tunnettuja perussuomalaisia ei ole tarjolla, joten heillle ennustetaan kahta, enintään kolmea valtuustopaikkaa.

Riihimäellä mahdollinen häviäjä on vihreät

Luonnonsuojeluliiton tunnettu Eero Yrjö-koskinen ei ole enää Riihimäellä ehdokkaana, ja tämän epäillään pudottavan vihreiden kannatusta. Myös kristillisdemokraatit saattavat menettää yhden paikan, lähinnä Päivi Räsäsen epäsuositun ministeritehtävän takia. Keskusta säilyttänee Riihimäellä asemansa.

Asukasmäärältään Riihimäki on ollut parikymmentä vuotta jatkuvasti kasvanut kunta. Samaan aikaan äänestysaktiivisuus monissa vaalissa on Riihimäellä ollut heikko, 50-60 prosentin välillä. Äänestys aktiivisuuden nousu ainakin yli 60 prosenttiin antaisi valtuutetuille uskottavuutta ja painoa päätöstensä ja politiikkansa tueksi.

Terveydenhoito kipukohtana

Suuri haaste poliittisessa päätöksenteossa Riihimäellä on terveyden- ja erikoissairaanhoidon tulevaisuus. Valtuustoryhmät laidasta laitaan ovat sitä mieltä, että Kanta-Hämeen sairaalakuntayhtymä on kohdellut epäoikeudenmukaisesti Riihimäen seutua. Riihimäki onkin nyt päättänyt tutkia yhteistyötä HUS:n eli Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin ja etelän suuntaan. Tarvittaessa Riihimäen sairaalaa voitaisiin käyttää HUS:n väistötilana - vastaavasti Riihimäen seutu voisi saada erikoissairaanhoidon palveluja Hyvinkäältä. Näin turvattaisiin erikoissairaanhoitoa Ryks:ssä Riihimäen sairaalassa. Riihimäkeläiset vaikuttajat aikovat silti valvoa etujaan terveydenhuollossa myös Hämeen ja Hämeenlinnan keskussairaalan suuntaan.

Elinkeinollisesti ja työpaikkojen kehittymisen suhteen Riihimäki on hyvässä ja vakaassa kasvussa. Suuria investointeja on kaupungissa tehty kauppakeskuksiin kuin teollisuuteenkin. Suurpotti kaupunkiin napsahti Valion meijerin uusimisen myötä. Suoranaista rahaakin Riihi mäelle tulee kaupasta lähes neljä miljoonaa euroa.

Työpaikkoja varmistuu sadoittain - ja neuvoteltavaa uusista yrityksistä moottoritien varteen riittää lähivuosiksi niin virkamiesjohdolle kuin luottamushenkilöillekin.