Tarkemmin ottaen olen siis Hamarissa, vuoden -94 olympiahallissa treenailemassa. Kesä on treenailtu peruskuntoa ja keretty jo aika lailla tehdä intervallitkin ja vihdoin aletaan päästä sitten kunnon vauhtiin.

Pikaluistelu syttyy vasta kunnolla liekkeihin, kun luistellaan alle 26 sekunnin kierroksia ja niitä on tällä leirillä sitten vedetty jonkun verran. Uusien välineiden sopimattomuuden takia, joudun edelleen luistella vanhoilla luistimen kengillä.

Olen siis pari vuotta yrittänyt vaihtaa kenkiä uudempiin ja kokeillut jo kolmet erilaiset kengät (kaikki siis oman jalan mukaan customina tehdyt), mutta ei ole onnistunut homma. Kaikilla näköjään pitää olla omat ongelmansa, mutta onneksi vanhat kengät on ehjät ja mikäs niillä on luistella. Homma alkaa toimia jäällä aika hyvin.

Fysiikka on erittäin hyvällä mallilla kellon mukaan, mutta teksiinkassa o vielä hiomisen varaa. Tästä taitaa olla vielä sellanen reilu kuukausi kunnon kisastartteihin, joten kohta ruvetaan vähän keventämään treeniä. Iloa ja innostusta kaikille näin syksy keskellä!

Mika