Etelä-Suomen maataloudelle myönnettävä ns. 141-tuki on voimassa enää ensi vuoden loppuun. Ylen aamu-tv:n haastattelussa vieraillut maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.) harmittelee, että neuvottelut tuen jatkosta ovat alkutekijöissään.
Maatalouden edustajat ovat aloittamassa neuvotteluja EU:n maataloustuen jatkosta. Koskisen mukaan tuista keskusteleminen on hyvin vaikeaa, koska EU on uudistamassa koko maatalouspolitiikkaansa vuodesta 2015 lähtien.
Ennen kuin on tieto maatalouden suuresta kuvasta on täsmentynyt, tukijärjestelmästä on vaikea neuvotella, Koskinen toteaa.
Maanviljelijöille tämä merkitsee sitä, että he joutuvat tekemään pitkän aikavälin investointipäätöksiä tietämättä, kuinka paljon EU ja Suomi tukevat heidän toimintaansa.
MTT Taloustutkimuksen arvioi viikko sitten, että ilman 141-tukia karjatalous jopa romahtaisi eteläisessä Suomessa. Maidontuotanto voisi laskea peräti 45 prosenttia ja naudanlihankin tuotanto 40 prosenttia. Myös siipikarjan lihan tuotanto on vaarassa.
Koskinen arvioi, ettei Suomi voi jäädä ilman erityistukea, koska ympäristö ei muutu. Vaikka 141-tuki perustettiin alun perin siirtymäajan tueksi, Suomi pyrkii neuvottelemaan sen aina määräajan loppuessa uudelleen. Tuki tosin muuttaa aina jonkin verran muotoaan. Nyt painopistettä on siirretty investointitukien suuntaan, Koskinen kertoo.
Tukien jatkumisen puolesta puhuu mm. se, että maapallon väestö kasvaa. Viime aikoina on myös tullut huolestuttavia tietoja eri puolilla maailmaa sattuneista katovuosista. Koskisen mukaan pitkällä aikavälillä EU-alueilla on pyrittävä kasvattamaan maataloustuotantoa myös vientiä silmälläpitäen.
141-tuki on maatalouden kansallista tukea, jonka Suomen valtio siis maksaa viljelijöille. Tuen ehdot määritellään EU-maissa yhteisesti. Tuoen määrä on noin 60 miljoonaa euroa.