Kaupunginhallitus esitti valtuustolle, että se vahvistaa toukokuussa valtuustossa käydyn kaupunginjohtajan virkavaalin ja päättää, ettei Lotvosella ole lainkaan koeaikaa. Lotvosen sopimuksessa on myös mainintana kuuden kuukauden muutosturva. Siinä Lotvonen saa erorahaksi kahdeksan kuukauden palkan, jos hänen virkasuhteensa puretaan luottamuspulan takia.
Perussuomalaisten valtuutettu Pirita Nenonen esitti Hemmo Koskiniemen (ps) kannattamana, että kaupunginjohtajan viran täyttämisessä noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa ja Lotvoselle luvattu kuuden kuukauden muutosturvana nimetty palkkaus poistetaan.
Kokoomuksen varavaltuutettu Jarmo Inget puolestaan esitti, että kaupunginjohtajan viran täyttämisessä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Ingetin esitys ei saanut kuitenkaan kannatusta ja hän veti esityksensä pois.
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Heikki Autto (kok) totesi, että hallinto- ja johtosäännön mukaan palkkauksesta päättäminen ei kuulu valtuuston toimivaltaan, joten valtuusto ei voi äänestää muutosturvana nimetyn palkkauksen poistamisesta.
Nenosen esittämästä neljän kuukauden koeajasta äänestettiin. Nenonen esitys hävisi äänin 63-4. Kahdeksan valtuutettua oli poissa.
Kaupunginhallituksen alkuperäinen esitys tuli näin valtuuston päätökseksi.