Helsingin kaupunginhallitus käsitteli eilen maanantaina globaalin vastuun strategiaa. Siihen liittyen kaupunginhallituksessa on keskusteltu veroparatiisien käytöstä verojen kiertämisessä. Jotkut valtuutetut ovat alustavasti esittäneet, että Helsingin kaupunki sitoutuisi välttämään hankintoja sellaisilta yrityksiltä, joilla on kytkentöjä veroparatiiseihin.
Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajusen mielestä kaiken pitäisi lähteä lainsäädännöstä, ei kaupungin toimista.
- Olemme kaikki yhtä mieltä siitä, että tällaisten yhteisöjen kanssa ei pitäisi tehdä yhteistoimintaa. Kuitenkin keskeinen taho, joka tähän voi vaikuttaa, on valtiovalta lainsäädännön keinoin.
- Kukaan ei halua tukea tällaista sumplimista millään tavalla. Ne järjestelyt ovat kuitenkin niin monimutkaisia, että jos niitä halutaan tukkia, on se tehtävä lainsäädännön keinoin, Ylen Radio 1:n Ykkösaamussa puhunut Pajunen sanoi.
Pajusen mukaan on tärkeää, että kaupunki tuntee yhteistyökumppaninsa.
- On selvää, ettei veroparatiisien käyttämistä ei voi hyväksyä, se on aivan selkeä linja. Kaupungin pitää ottaa tällaiset asiat huomioon omissa hankintasopimuksissaan, hän sanoo.