Suomen ja Belgian karsintaottelun ensimmäinen puolisko oli huikeaa puolustustyöskentelyä molemmilta joukkueilta. Joka ainoa kori oli todella tehtävä ja taisteltava molempiin päihin kenttää. Tauolle mentiin 37–32 Suomen johdossa.

Belgia teki kolmannen jakson alkuun korin ja tilanteeksi 37–34. Sitten alkoi todellinen sähinä. Belgian takamies Beye Tabu-Eboma ottaa virheen, heittää ohi ja menettää kaksi kertaa pallon. Suomen kolmen pisteen johto on kasvanut äkkiä 13 pisteeseen. Belgia ottaa aikalisän, ja Tabu-Eboma vaihdetaan kentältä.

Mitä oikein tapahtui? No, Suomen takamies Sasu Salinhan siellä häärää. Terrierimäisellä puolustamisella hän ottaa henkisen otteen Tabu-Ebomasta niin, että hetkessä näet, miten Tabu-Eboman itseluottamus valuu Helsingin jäähallin parketin rakoihin. Tabu-Eboma ja Belgia on lyöty.

Näiden parin minuutin aikana Tabu-Eboma kommentoi eri tilanteita ottelun tuomareille ja Salinille. Suu näytti käyvän. Olen lukenut kymmeniä tarinoita eri palloiluotteluista, missä legendana kerrotaan milloin minkin pelaajan sekoittaneen omalla tiki-talkillaan vastustajan pään.

Niinpä kysyin Salinilta ottelun jälkeen, että lausuiko hän Tabu-Ebomalle jotakin kuolematonta. ”En”, sanoi Salin. ”Pelasin vaan koripalloa. Hän kyllä minulle jotain puhui, mutta en minä siitä mitään ymmärtänyt” hän jatkoi. Kysymys ei siis ollut Shakespearen koottujen runojen lausunnasta vaan koriksen peluusta.

Salinin pelaaminen ja Suomen sekä Belgian välinen ottelu oli taas klassinen esimerkki ihan oikeasta kilpaurheilusta. Siinä pyritään nujertamaan vastustaja. Kauneinta nujertaminen on, jos se tapahtuu urheilemalla ja vielä kunkin urheilun sääntöjen puitteissa.

Tässä Suomi onnistui perjantaina loistavasti. En tiedä, käyttävätkö Suomen tai Belgian koripallomaajoukkueet urheilupsykologisia palveluita, mutta jokusen koripallopelin elämässäni katsoneena minusta näytti ihan siltä, että Suomi voitti, koska pelasi parempaa koripalloa.

Olen nähnyt ja lukenut tämän vuosien varrella niin monta kertaa. Suomalainen urheilija/joukkue ei menesty jossakin kisoissa, ja alkaa keskustelu siitä, että taaskaan ei pää kestänyt. Nyt kyllä tarvitaan psykologista valmennusta, kun tällä tavalla romahdettiin ja kun sitä pään valmennusta on muillakin mailla. Näin on käynyt jälleen Lontoon olympialaisten jälkeen. On virinnyt hyvä ja perusteltu pohdiskelu henkisestä valmennuksesta ja sen puutteesta Suomessa.

Pään kestämättömyyteen vetoaminen on kuitenkin helppo ja yksinkertainen selitys. Näin sanomalla pääsee pakoon itse pääasialta: onko harjoitellut riittävästi ja hoitanut asiansa muutenkin niin kun urheilijan kuuluu. Suomalaisessa(kin) urheilussa kannattaa katsoa ensin, onko urheilun perusharjoittelu ja toiminta tavoitteiden mukaisella tasolla. Sitten otetaan oheen muuta, esimerkiksi psykologit.

Eikä urheilussa kannata muutenkaan paeta pään pettämiseen. Se kuuluu urheiluun eikä sitä tarvitse hävetä. Niinhän vastustajalle halutaan käyvän. Sitä sattuu kaikille urheilu-uran aikana. Niin kävi perjantaina Belgialle.

Suomi pelaa maanantaina seuraavan karsintaottelun vieraissa Sveitsiä vastaan. Suomi lähtee otteluun suosikkina. Voittoon vaaditaan ainakin nöyrtymistä omalla suoritukselle, ei vastustajalle.