Suvaitsevaisuus on viimeaikojen suosikkivaahtoamisaihe. Mutta mitä se todella tarkoittaa, pohtii kolumnissaan Heikki Ahonen.
Teksti käyttää suvaitsevaisista toistuvaa halventavaa ja motiiveja yleistävää kuvausta. Lisäksi se tekee kielten käännösvastaavuudesta tekstin omaa tukea vahvemman johtopäätöksen, jonka mukaan suvaitseminen merkitsee alistamista.
Sanat ”ressukalle” ja ”alistaja” lisäävät suvaitsevaisuutta kannattavaan henkilöön halventavan ja moraalisesti tuomitsevan leiman, joka menee väitteen asiasisällön kuvaamista pidemmälle. Mekanismi toistuu tekstin keskeisessä kuvauksessa, joten pisteytys on 2.
”tälle ressukalle luvan olla sellainen kuin on ”
Teksti siirtyy siitä, että ”suvaitseminen” ja ”sietäminen” käännetään joissakin kielissä samalla sanalla, johtopäätökseen, että suvaitseminen merkitsee toisen ajatuksellista alistamista. Tekstin oma premissi ei sellaisenaan kanna tätä vahvempaa johtopäätöstä; kyse on keskeisen päättelyketjun täsmällisestä ylityksestä, joka toistuu seuraavassa määrittelyssä.
”Monissa kielissä suvaitseminen ja sietäminen käännetään samalla sanalla. Suvaitsevainen siis sietää suvaittavaa. ”
”Kun siis ihminen sietää tai suvaitsee erilaista, hän ei hyväksy tätä ehdoitta. Hän jotenkin, mukana ehkä ripaus vastenmielisyyttä, alistaa ajatuksissaan tämän itselleen erilaisen. ”
Teksti käsittelee suvaitsevaisia yhtenäisenä ryhmänä ja lukee heidän toimintaansa yleisen ylemmyydentunnon sekä toiseuden vahvistamisen motiivin. Näin ryhmän henkilökohtainen ominaisuus tai oletettu motiivi korvaa sen käsittelyn, millä perusteella heidän kantaansa pitäisi arvioida; kyse ei ole vain yksittäisestä halventavasta sanasta.
”Suvaitsevainen peilaa itseään tätä erilaista vasten ja vahvistaa mielessään käsitystä toiseudesta. ”
”Suvaitsevainen mies tai nainen omassa ylemmyydentunnossaan päättää, ketä suvaitsee ja alistaa. ”