Pohjanmaan liiton maakuntajohtaja Olav Jern on tyytyväinen poliisipiirin sijoituspaikkaan, mutta muistuttaa, että se on myös paluuta vanhaan. Jernin mukaan uudistuksen lopputuloksessa on piirteitä vanhasta lääninhallituksen ajasta.
- Miksi on tehty nämä kaikki muut monimutkaiset uudistukset, kun olisi voitu sijoittaa suoraan vanhaan.
- Nythän tavallaan palataan osittain myös siihen vanhaan lääninhallitusjakoon, joka oli voimassa ennen vuotta 1997, ja jossa oli mukana myöskin toimiva poliisihallinto, ihmettelee Jern.
Etelä-Pohjanmaan maakuntajohtaja Asko Peltola puolestaan pitää Seinäjokea parhaana paikkana pohjalaismaakuntien yhteiselle poliisilaitokselle. Kaupunki on maantieteellisesti keskellä aluetta ja Etelä-Pohjanmaalla väestöpohja on suurempi kuin muissa pohjalaismaakunnissa, muistuttaa Peltola.
- Poliisin hallinnon vähentäminen ja palvelun parantuminen ovat hyvä asia, mutta kyllä toimintaa tulisi johtaa keskeltä, sanoo Peltola.
Sisäasiainministeri Räsänen tulee tekemään nyt valmistuneen esityksen pohjalta yksityiskohtaisemmat ratkaisunsa syksyn aikana.