Fernando Alonsolle on annettu voittaja-auto, jolla hän suorittaa odotuksiakin paremmin, olosuhteista riippumatta. Myös hyvillä - Ferraria nopeammilla - autoilla ajavat vastustajat taas ailahtelevat pahasti.

Hockenheimin kisa osoitti: parhaan auton titteli on siirtymässä Italiaan. Ferrari ei vielä ole nopein, mutta kisamatkalla paras. Sen keskeisimpiä heikkouksia lienee aerodynamiikka takasiivekettä avattaessa. Ferrarin siitä saama etu ei ole samalla tasolla kuin muilla kärkiautoilla. Saksassa Alonson ei tästä juuri tarvinnut murehtia ajaessaan koko matkan piikkipaikalla. Tärkeintä oli vain käyttää KERS-järjestelmän tarjoamaa lisäpotkua oikein ja huolehtia renkaista.

Vastustajat ovat syystäkin huolissaan Ferrarista, sillä auto osoittautui vahvaksi myös märällä radalla. Sadekelillä aika-ajon sanotaan olevan arpapeliä, mutta olosuhteissa kuin olosuhteissa ratkaisevassa roolissa ovat yhä kuljettajan rohkeus ja hänen luottonsa autoon. Alonson paalupaikka sateessa teki hänen ja tallin voimannäytöstä vieläkin vahvemman.

Alonso johtaa MM-sarja tukevasti, mutta ei vielä turvallisesti. Ferrari tarjotessa espanjalaiselle nyt eri olosuhteissa erinomaisesti toimivan auton on menestyminen miehestä kiinni. Alonso on näissä tilanteissa parhaimmillaan. Hän tietää valittamisen vain hidastavan kehitystä. On suoritettava sillä mitä on.

Sen Alonso tekee hyvin, tällä hetkellä kaikkein parhaiten. Jenson Button ja myöhemmin rangaistuksen saanut Sebastian Vettel latasivat hyökkäysasemista Alonsolle melkoiset paineet. Molempien voi sanoa myös ajaneen superkisan, mutta Alonson voittaminen olisi edellyttänyt tältä virhettä. Niitä ei näkynyt yhtäkään, ei kisassa, ei koko viikonloppuna.

Suurten ongelmien kanssa viime aikoina painineen Jenson Buttonin saaminen mukaan kärkitaisteluun toi piristystä. Alonson ajaessa karkuun MM-taistelussa on toivottavaa, että pakan sekoittajia on mukana mahdollisimman paljon kauden loppupuoliskolla.

Lewis Hamiltonin suorituksiin verrattaessa on helppo laittaa Buttonin vaikeudet hänen omaan piikkiinsä. Pari viime kautta erinomaisesti ajanut britti kadotti monestakin syystä pahasti otteensa, mutta uskon tämän viikonlopun kisan tuoneen sen tarvitun lisäpotkun, jolla usko ajamiseen taas palautui.

Tilanne on hänen kohdallaan samanlainen kuin Felipe Massalla on ollut Ferrarilla; kun auton säätöjä ei saa millään mieleiseksi, alkavat päätä sekoittaa mitä erilaisimmat ajatukset omista kyvyistä ja tallin toiminnasta, ja niistä vielä sopivat sekoitukset keskenään. Hockenheimissa autossa käytetty päivityspaketti toimi hyvin ja tasapainotti Buttonin tilannetta.

McLaren toimi autona hienosti ja varikkomiehistö teki taas erinomaista työtä renkaanvaihdossa. Parhaimmillaan auto oli pysähdyksissä vain 2,3 sekuntia! Se on lajinsa ennätys ja hatunnoston arvoinen suoritus. Parhaimmillaan McLaren on varikolla jopa kaksi sekuntia nopeampi kuin muut. Tuolla parilla sekunnilla voi nykypäivän Formula ykkösissä voittaa koko kisan. Nyt Hockenheimissa Alonson johto esimerkiksi oli parhaimmillaankin vain tuon verran.

Varikkosäheltämiseen alkukaudesta sortunut McLaren onkin vienyt renkaanvaihdot omalle tasolleen. Tiukkaa harjoitteluakin tärkeämpää on ollut saada varikkomiehistöön lujahermoiset kaverit. Paineen sietämistä on kehitetty aivan kuin missä tahansa avainroolissa. Jokaiselle jäsenelle on asetettu myös tiukat sanktiot epäonnistumisesta; toleranssi on tällä hetkellä oikeasti hyvin pieni. Kun homma viimeisteltiin muutamalla McLarenille tyypillisellä teknisellä ratkaisulla, syntyi täydellisyyttä hipova konsepti.

McLarenin porukka alkaakin monilta osin olla hiottu, mutta yhdenkin miehen asenne voi pilata tallin harmonian. Hockenheimissa tuo mies oli Lewis Hamilton. Hänen autonsa takarengas puhkesi alkukierroksilla ja nilkuttaessaan varikolle Hamilton sanoi radiossa: ”se siitä, meidän on parasta keskeyttää”.

En kerta kaikkiaan käsitä, miten mestaritason kuljettaja voi edes ajatella luovuttavansa. Luuleeko Hamilton olevansa korvaamaton ja pystyvänsä tekemään ihan mitä tahansa? Auton säästäminen ensi viikonlopun Unkarin kisaa varten olisi ollut hyvä syy (niin kuin talli myöhemmin tekikikin), mutta kuljettajan äänessä oli periksi antamisen, jopa tylsistymisen tuntua.

Ja heti päästyään uusilla renkailla jatkamaan kisaa Hamilton vaati: ” tarvitsen vakaamman auton...” Aivan uskomatonta. Käyttää nyt energiaa moiseen kisan aikana.

Vettelin kiusaaminen tämän ajaessa voitosta oli Hamiltonilta aivan turha teko. Alemmuuden tunnossaan Hamilton ei selvästikään pystynyt hillitsemään itseään joutuessaan kierroksella ohitettavaksi. Oli pakko näyttää. Sääntöjen puitteissa itsensä nostaminen takaisin samalle kierrokselle on kilpailutilanne muiden joukossa, mutta auta armias, jos Hamilton olisi itse joutunut samaan tilanteeseen kamppaillessaan kärjessä. Turhaa kukkoilua, sanon minä.

Hamiltonilla on tiukat ajat menossa. Hän oli juuri hädin tuskin saanut itsensä kasaan viime vuoden ongelmien jälkeen, mutta meni Silverstonen kisan jälkeen sähläämään Lontoon yöelämässä. Irrottelu on toki sallittua, mutta vain suljettujen seinien sisällä. Humaltuneen Hamiltonin kuvien päätyminen Englannin keltaiseen lehdistöön johti aivan varmasti koviin otteisiin ja puhutteluihin. Ja vielä McLarenin ylimmältä taholta. Tuollaisissa keskusteluissa en haluaisi olla Hamiltonin housuissa.

Myös sopimusneuvottelut painavat päälle. En ole nimittäin lainkaan varma, että Hamiltonin paikka McLarenilla olisi kovinkaan vankalla pohjalla. Mies on kiistatta joukon nopeimpia kuljettajia, mutta hänessä on yhä liikaa vaikeasta hallittavuuden merkkejä, joista tuntuu olevan mahdoton päästä eroon. Sitä McLarenilla ei katsota pitkään. Oletan Hamiltonin kuitenkin jatkavan tallissa vielä ensi kaudella, verrattain lyhyellä sopimuksella. Ainakin siinä tulee olemaan vuosittaiset tarkastelupykälät.

Kimi Räikköseltä tarvitaan vielä hermoja ennen kuin homma alkaa kunnolla pelittää. Räikkönen ajoi loistavan kisan Hockenheimissa ja pystyi selvästi luottamaan autoonsa. Vettelin rangaistuksen myötä tullut kolmossija tuskin maistuu sen paremmalta kuin ajaminen neljänneksi, mutta arvokkaita lisäpisteitä sentään tuli.

Kuten useasti on todettu, on Lotuksen ratkaisevin heikkous edelleen aika-ajo. Siksi jäikin Räikkösen puolesta harmittamaan, että aika-ajo vietiin loppuun märällä radalla, jolla Lotus on täysin avuton. Kuivalla auto toimi Hockenheimissa jälleen täysin muun kärjen veroisesti ja jossittelu osastolla oltaisiin voitu odottaa aika-ajossa onnistumista aiempaa paremmin ja sitä myötä kisassa...

Oli ilo katsoa Kimin otteita kisassa. Hän alkaa räväkkyydessään palata entiselleen ja näyttää yhä kuuluvansa niihin kuljettajiin, jotka eivät ohitustensa ja muiden päätösten kanssa paljon odottele.

Ratkaisupaikkoja kun ei saada. Ne otetaan.

Jukka Mildh