Loistavaa, todellista huippujalkapalloa, hieno ottelu kerta kaikkiaan. Tshekki lähti haastamaan Portugalin omilla vahvuuksillaan, pelaamalla, ja Portugali vastasi tähän taas samalla tavalla, pelaamalla.
Busseista tai muista ajoneuvoista ei ollut tietoakaan, kun joukkueet iskivät yhteen. Alusta loppuun mentiin täysillä. Oli jännitystä, intensiivisyyttä ja tunnetta, kaikkea mistä näkee, että pelissä on nyt tosi kyseessä.
Portugali oli vakuuttava, Tshekki teki pelistä OTTELUN, ja lopussa tumman helmen sekä Luis Figon katseen alla ottelun ratkaisee Portugalin valkoinen helmi, Cristiano Ronaldo. Oli jotenkin kirjoitettu tähtiin, että parin tolpan jälkeen juuri Ronaldo on viimein se, joka niitin iskee.
Mutta upea maali ei peliä päättänyt, vaan Tshekki myi nahkansa kalliisti. Ottelun toinen suuri nimi, Peter Cech, nousi maalille ja jotenkin jopa tuntui siltä, että nyt kypärämies heittää takavasaralla maalin kuten meille suomalaisille tutumpi kypäräversio Hannu Tihinen San Sirolla konsanaan. No, ihan näin satumaiseksi ei peli mennyt.
Ottelu osoitti, että Portugalilla on sellainen paketti kasassa, jolla voidaan voittaa koko turnaus. Joukkueen pelaamisesta huokuu mieletön itseluottamus ja usko. Pelaajien roolit ovat kristallinkirkkaat, ja niitä noudattavat kaikki. Maalin jälkeinen kuva vaihtopenkistä kertoo siitä ilosta, mitä joukkueen joka jäsen kokee menestyksen hetkellä. Näkee, että jokainen joukkueen jäsen tuntee kuuluvansa ryhmään.
Portugali on pelannut samalla avauskokoonpanolla jokaisen ottelun kisoissa. Se on hitsautunut yhteen, vieruskaveri tietää mitä tehdä, ja samalla itseluottamus kasvaa. Valmentaja Bento ei ole rotaatiomies, ja tämä tuo ainakin Portugalin tapauksessa tulosta.
Välierissä joukkue saa vastaansa Espanjan tai Ranskan ja on varmaa, että Portugali tulee heittämään väkevän haasteen jopa Espanjalle, jos Espanja Ranskan selvittää.
Tshekki taas lähtee kotimatkalle pää pystyssä, kunniakkaasti. Sieltä on jälleen tulossa upea joukkue, nimenomaan jalkapallojoukkue. Tshekki näytti, että himpan verran heikompi joukkue voi pelaamalla laittaa haasteen sisään. Vladi Smicer managerina on kantamassa sitä soihtua, jota hän kantoi pelaajana yhdessä monen muun huippumiehen kanssa.
Olen varma, että Prahassa Tshekin joukkue otetaan tyytyväisinä vastaan – he kaatuivat hienosti saappaat jalassa.
Jari Litmanen