Hollannissa on jo nyt alkanut syyllisten etsintä ennätyksellisen huonosti menneen EM-lopputurnauksen jälkeen. Media pohtii, kuka kantaa vastuun katastrofiksi kuvatuista kisoista. Todennäköisin vaihtoehto on päävalmentaja: en pitäisi ihmeenä, että media ja fanit jatkaisivat painostusta niin kauan kuin jonkun pää on vadilla. Pelaajia harvemmin tilille laitetaan, joten valmentaja on aina se helpompi vaihtoehto.
Valmentaja kantaa toki kokonaisvastuun eikä tuloksessa ollut tosiaan hurraamista. Avausottelussa, joka oli myös selkeä avainottelu, iskettiin ensimmäiset, tärkeät naulat arkkuun. Legoland voitti Egolandin – tosin tässä vaiheessa egot olivat vielä jotenkin piilossa, mutta vaikutti siltä, että Hollanti ei sittenkään ottanut Tanskaan tarpeeksi vakavasti.
Tietysti pitää muistaa, että ottelu olisi voinut päättyä yhtä hyvin Hollannille lukemin 5-1 kuin Tanskalle 1-0. Tappio laittoi heti kättelyssä veitsen hollantilaisten kurkulle – seuraavaksi joukkueen olisi pitänyt voittaa Saksa saadakseen asiat takaisin omiin käsiin. Näin ei tapahtunut ja tuska syveni. Kolmannessa ottelussa joukkue joutui riskillä hakemaan kahden maalin voittoa Portugalista ja tämähän sopi lusitaaneille. Ajoittain täysin tuuliajolle jäänyt puolustus raadeltiin Nanin ja Ronaldon toimesta pirstalaiksi ja samalla nähtiin räikeällä tavalla, miten haavoittuvainen Hollannin edampuolustus oli. Myöskään hyökkäys ei missään vaiheessa löytänyt yhteistä säveltä eikä löytänyt parasta osaamistaan.
Ensimmäisen ison vastoinkäymisen, Tanska –tappion, jälkeen egot kasvoivat kasvamistaan. Aina hollantilaisessa jalkapallossa olevat klikit eivät äkisti tulleetkaan toimeen keskenään. Tähän johtopäätökseen on helppo tulla, kun katseli pelaajien elekieltä ja tiuskimista toisilleen sekä kuunteli joukkueen pelaajien haastatteluita kisojen aikana ja niiden jälkeen. Kun asiat menevät hyvin, jopa hollantilaistähdet tyytyvät rooleihinsa jotenkuten, mutta kun vastoinkäymisiä tulee, näkemyserot tulevat esiin nopeasti. Esimerkiksi kaksi vuotta sitten joukkue oli hyvin yhtenäinen ja meni finaalin asti, nyt harmoniaa ei löytynyt.
Tähän soppaan tuo oman mausteensa myös Hollannin media. Sekin on jakautunut klikkeihin ja monella toimittajalla on omat suosikkipelaajansa – ja pelaajilla suosikkitoimittajansa. Paine kasvoi lopulta niin suureksi, että valmentaja Bert van Marwijk joutui luopumaan omasta suosikkisysteemistään ja tulosta tuoneesta rakenteestaan. Uhriksi joutui joukkueen kapteeni Mark van Bommel. Erittäin tärkeä joukkuepelaaja van Bommel otettiin vaihtoon Saksa –ottelun puoliajalla, jotta isointa ääntä lehdistölle pitänyt Rafael van der Vaart pääsi kentälle. Valinta oli sama myös ratkaisuottelussa Portugalia vastaan.
Ratkaisu johti myös siihen, että tilastojen mukaan ennätykselliset KYMMENEN maalipaikkasyöttöä keskikentän keskustan ylimpänä pelaajana kavereilleen antanut Wesley Snijder siirtyi laitaan ja oli käytännössä näkymätön. Vieläkin isomman hinnan Hollanti maksoi siitä, ettei van Bommel ollut enää linjojen välissä kontrolloivana, tunnetusti järkevänä pelaajana. Kun Ronaldo ja Nani tulivat täyttä vauhtia ylös, löntystelivät yläkerran miehet hiljakseen keskiviivan toiselle puolelle ollakseen valmiita mahdollisen riiston jälkeen aloittamaan oman hyökkäyksen. En väitä, etteikö Portugali olisi mahdollisesti niitä kahta maaliaan saanut van Bommelin ollessa kentällä, mutta sen sanon, etteivät he olisi saaneet niin montaa vastahyökkäystä ja maalipaikkaa ottelun aikana.
Oranssia jälkipyykkiä pestään pitkään. Olisiko vain pitänyt pysyä kylmästi tutussa ja peluuttaa vain yhtä hyökkääjää eikä tunkea väkisin kentälle sekä Huntelaaria että van Persieta? Olisiko van Bommel pitänyt säilyttää nauha kädessään keskikentän urakkamiehenä? Olisiko loistavalla asenteelle molempiin suuntiin töitä tekevä Dirk Kuyt pitänyt laittaa kentälle jo ensimmäisessä ottelussa? Olisiko Snijderin pitänyt pelata koko ajan tutulla paikallaan keskellä, siitäkin huolimatta, että Huntelaar tai van Persie olisi jäänyt penkille? Kannattiko ensimmäisessä ottelussa epäonnistuneelle Afellaylle antaa niin paljon peliaikaa seuraavissa peleissä? Kannattiko kokenut Heitinga jättää penkille kolmannessa ottelussa ja laittaa kentälle huomattavasti hitaampi Vlaar?
Näitä kysymyksiä käydään Hollannissa läpi vielä aika kauan ja varmasti he löytävät niihin jonkinlaisen vastauksen. Joukkueen runko tulee jatkamaan maajoukkueessa, oli valmentajana jatkossa kuka vain. Mutta yksi tulee olemaan todennäköisesti joukosta poissa. Veikkaan, ettei Mark van Bommelia nähdä enää joukkueen edustusasussa ja tapa, millä loistavan uran tehnyt pelaaja jätti jäähyväiset, ei tee hänelle kunniaa – eikä tee niille, joiden painostuksen vuoksi todennäköisesti van Bommel seurasi ratkaisuhetkiä penkiltä. Pelin ulkopuolisia tekijöitä käytettiin nähtävästi vipuvarsina, kuten esimerkiksi van Bommelin perhesuhteita. Eikä se ole oikein, tämä pelaaja olisi ansainnut hatunnoston, ei julkista teloitusta.
Jari Litmanen