Espoon neljäs toimialajohtaja, liiketoimintajohtaja, aloittaa ensi vuoden alusta. Paikkaa on pedattu vihreille ilman, että siitä olisi neuvoteltu valtuustoryhmien neuvottelutoimikunnassa.

Neuvottelutoimikunnan puheenjohtaja, SDP:n Markku Sistonen on nyreissään toimikunnan sivuuttamista.

– Aikaisemman tavan mukaan on kaikki ryhmät olleet demokraattisesti mukana asioiden valmisteluvaiheessa ja nyt on selkeästi sävel muuttunut. Suuruuden ekonomialla tuntuu kokoomus jylläävän ja erinomaisen hyvällä vihreiden tuella.

Demaripoliitikon mielestä kahden puolueen klikki on kävellyt muiden ryhmien yli.

– Tämä on myös vastoin meidän valtuustosopimustamme, jossa on yhdessä päätetty, että isot asiat pyritään neuvottelemaan hyvässä yhteisymmärryksessä ja laajalla rintamalla. Näyttää siltä, että on nyt sellainen vaihe edessä, jossa riidellään ja halutaan sulkea tietyt tahot pois päätöksenteosta.

Vihreät eivät haukkuja allekirjoita

Espoon Vihreät puolustautuvat SDP:n syytöksiltä sillä, että ryhmä pääsee nyt ensimmäistä kertaa vaikuttamaan toimialajohtajien valintaan. Aiemmin päätökset on tehty muiden poliittisten ryhmien kesken.

Espoon Vihreät muistuttaa, että palvelutuotantojohtajan virka tulee avoimeen hakuun ja sitä ennen se tulee tavanomaisesti käsiteltäväksi neuvottelutoimikuntaan.

Espoo luopui virallisesti johtajien poliittisista virkanimityksistä kymmenen vuotta sitten. Periaatetta on sittemmin tulkittu joustavasti.