- Kokoomuksessa SDP-yhteistyötä kannattavat poliitikot olisivat huomattavasti äänekkäämpiä suunnanmuutoksen puolesta, mikäli Kataisen asema oman puolueen sisällä ja ote hallituspolitiikkaan ei olisi niin vahva kuin se tällä hetkellä on, Kääriäinen kirjoittaa Verkkoapilan kolumnissaan.

Kimmoke kirjoitukseen on syntynyt entisen valtiovarainministerin Iiro Viinasen (kok.) viimeaikaisista sinipunasävytteisistä puheista. Viinasesta on puolestaan äskettäin julkaistu Risto Uimosen kirjoittama kirja.

Keskusta pelkää sinipunaa

Kääriäisen mukaan keskustassa pelätään sinipunan paluuta, koska sellaisessa hallitusyhteisyössä vallitsisi "perusturvan ja aluepolitiikan vastainen henki". Hän peräänkuuluttaa vaalimenetystä, joka nostaisi keskustan taas ykköspuolueeksi.

- Jos vaalitulos on kehnonlainen, silloin on riski ajautua joko oppositioon tai apupuolueeksi hallitukseen. Kumpikaan ei houkuttele, Kääriäinen arvioi.

SDP voi nousta ykköseksi

Varapuhemies Kääriäinen pitää kuitenkin mahdollisena, että nykyinen pääoppositiopuolue SDP nousisi ensi vuoden eduskuntavaaleissa suurimmaksi puolueeksi.

- Seuraavien eduskuntavaalien tulos voi olla mikä tahansa, ja järjestys kolmen suurimman puolueen kesken voi yllättää. Myös SDP voi olla maan suurin puolue, Kääriäinen arvioi Verkkoapilassa.

Vaalivoitto tärkeämpi kuin pääministeriys

Kääriäisen ohje ensi kesän puoluekokouksessa valittavalle uudelle keskustan puheenjohtajalle onkin se, että vaalivoitto on pääministerin postia tärkeämpi asia keskustalle.

- Kymmenen kuukauden pääministeriys hoituu kyllä, mutta miten on vaalivoittojen laita? Siihen olisi nyt syytä paneutua.

Keskustan puheenjohtajaehdokkaista kuntaministeri Mari Kiviniemi ja ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen ovat varoittaneet sinipunahallituksen mahdollisuudesta.