TAPAUS 1:
Kollega juttumatkalla Ylä-Kainuussa. Hän keksii lennosta poikkeavansa spontaanisti eräässä paikallisessa yrityksessä. Toimittaja soittaa yritykseen, ja kysyy lupaa tulla tekemään pieni haastattelu. Sihteeri ilmoittaa, ettei johtaja ole paikalla ja toimittajan ei siis sovi tulla. Sattumoisin toimittajan sisar työskentelee kyseisessä yrityksessä. Sisko kertoo myöhemmin kollegalleni, että sihteeri oli tullut hänen juttusille. Sihteerikkö oli uhannut naista potkuilla, mikäli tämä kielisi toimittajaveljelleen. Kielisi sen, että johtaja istui koko kyseisen päivän takalistollaan omassa toimistossaan.
TAPAUS 2:
Soitan sympaattiselle kainuulaisemännälle. Hän pyörittää maitotilaa ja sen lisäksi mielenkiintoisia sivubisneksiä. Haluan tehdä hänen osaamisestaan jutun. Rouva on mitä mukavin, juttelee kanssani puhelimessa pitkät pätkät. Kertoo, kuinka harvinaiset käsitaidot ovat periytyneet hänelle anoppivainaalta. Kun ryhdyn hieromaan ajankohtaa juttureissulleni, rouva napsauttaa suunsa soukemmalle. Ei käy. Ei niin mitenkään. Sitä paitsi hän on jo antanut itsensä julkisuudelle: paikallislehti teki aiheesta jutun reilu kymmenen vuotta sitten.
Näin se menee. Suomessa on tätä nykyä nuorisojulkkiksia, mediapersoonia ja salarakkaita. Mutta yksi rotu on vielä, joka ei median kanssa huoraa: kainuulainen yrittäjä. Kainuulainen yrittäjä tietää, että - toisin kuin väitetään - kaikki julkisuus on huonoa julkisuutta.
Tämä on katkeran toimittajan tilitys. Sanon suoraan, että olen kihissyt raivoa enemmän kuin kerran keskusteltuani puhelimessa kainuulaisen yrittäjän kanssa. Tämä kolumni sisältää kaikki ne lukuisat jutut, mitä kovasta yrityksestä huolimatta en ole koskaan saanut tehdä radioon.
Monet kerrat olen bongannut sinnikkään yrittäjän, joka taidolla ja tarmolla pyörittää bisnestä kaukana kaupungeista ja kauppakeskuksista. Olen tavoittanut heidät puhelimitse ja käynyt lupsakoita keskusteluja. He ovat kenties olleet hämmentyneitä yhteydenotosta, mutta hetken juttelun jälkeen kuulen pitkiä tarinoita yrityksen taustoista ja kaikesta siitä työstä, jota he hiljaisuudessa tekevät. Olisin halunnut saada heidät hetkeksi ääneen.
Mutta lupsakimmatkin puhelinkeskustelut loppuvat lyhyeen, kun ryhdyn hieromaan tapaamista. Rento rupattelu loppuu kuin veitsellä leikaten. Ei haastattelua. Ensimmäisinä työvuosinani Kainuun Radiossa en luovuttanut näissä tilanteissa. Lähdin taisteluun. Maanittelin, vikittelin, intin. Mutta ei.
Kainuulaiset ovat tunnetusti vaatimattomia puurtajia. Työtä tehdään niin pirusti ja kiitosta ei odoteta – eikä sitä myöskään saada. Ei itseltä eikä muilta. Tärkeintä on pysyä nöyränä ja juntata vakkaa entistä tiukemmin kynttilän päälle. Kuvaavaa on erään kainuulaisen sukulaisnaiseni kehupuheet. Kaunein adjektiivi, jolla hän ihmistä imartelee on ”tavallinen”. ”Hän on niin tavallinen ihminen,” on tämän kainuulaisrouvan suusta todellista hunajan valuttelua.
Tämä kertoo mielestäni paljon kainuulaisesta mielenmaisemasta. Vaikka olisit hämmentäviin urotöihin kykenevä ruotsalaisella voitontahdolla varustettu taistelija, tärkeintä on sopeutua massaan. Ei saa korottaa itseään, ei tuoda häiritsevästi esille. Eikä missään tapauksessa antaa haastatteluja omasta osaamisestaan ja vuosien työstä.
No, ei saisi myöskään olla ilkeä. Nokkava toimittaja ajattelee tässä vain itseään eikä osaa antaa tilaa kainuulaiselle vaatimattomuudelle ja yksityisyyden arvostamiselle. Kyllä, tämäkin räkyttävä narttu on välillä yrittänyt mennä itseensä. Ihmisellä on oikeus kieltäytyä haastattelusta. Jopa yrittäjällä - vaikka toimittaja ei näekään siinä mitään järkeä.
Mutta. Vuosien hammastenkiristelyn ja kiroilun jälkeen sain jonkinlaista balsamia haavoille. Yksi yrittäjä avasi sanaisen arkkunsa, ja nyt ymmärrän haastattelusta kieltäytyvää kainuulaista yrittäjää hiukan paremmin.
TAPAUS 3:
Eräs kainuulainen yrittäjä ryhtyy oman bisneksensä ohessa tuomaan esille kainuulaista käsityöosaamista. Hän tarjoaa areenan paikallisille osaajille tuoda töitään näkyvämmin myyntiin. Haluan tehdä asiasta haastattelun. Ei onnistu. Olen niin ällistynyt, etten luovuta. Tivaan, miksi mies ei suostunut pukahtamaan asiasta, joka on kuitenkin huutomerkin tavoin esillä hänen liikkeessään. Lopulta yrittäjä huokaa syyn vaitonaisuudelleen. Kainuulainen kuluttaja kostaa. Yrittäjä kertoo, että mikäli hän antaa haastattelun radiolle, liikevaihto kärsii. Yrittäjä kertoo esimerkin. Hän oli saanut muutamia vuosia sitten paikallisen yrittäjäpalkinnon. Koskaan ei ole ollut kaupassa niin hiljaista kuin päivinä tuon palkinnon jälkeen. Miehen mielestä kaikenlaiset yrittäjäpalkinnot pitäisi kieltää lailla. Yrittäjillä ei ole niihin kirjaimellisesti varaa, koska kainuulainen kuluttaja kostaa. Samoin kostetaan päivinä verotietojen julkistamisen jälkeen. Ja hetkinä, jolloin yrittäjä on erehtynyt astumaan julkisuuteen. Haastattelujen antaminen tulee kalliiksi.
Tämä tästä. Voin nyökytellä ymmärtävästi, kun jälleen joku ehdottomasti kieltäytyy tapaamasta radiotoimittajaa.
En anna lämpöä enkä sano juu. Se kannattaa.
Sini Salmirinne
toimittaja
YLE Kainuu