Täällä Vancouverissa Ari, ystävien kesken raaka-Arska, päättää toimituskaartimme työnjaosta. Urheilun arvokisoissa työtä riittää tehtäväksi lähes kellon ympäri. Arska jakaa duuneja välillä aika isolla kauhalla, joten joskus mitta täyttyy. ”Anna tulla vaan”, totesi kisojen alkupäivinä urakoinut Inka. ”Sit ku miun limitti tulee vastaan, mie rupeen itkee. Vähennät sitte vähän”. Inka on Lappeenrannasta, Karjalan tyttöjä. Ari Kirkkonummen kyläpäällikkö.
Ylen kisajoukkueen voimalaituri puolestaan on Saarisen Jussi, jonka elämänpolkua valaisevat hoki, naiset ja rock´n roll. Työhommissa Jussi vetää jokaisen vaihdon täysillä, kuten pelimiehen tuleekin. Jussin haastatteluissa asennetta ja energiaa pursuaa enemmän kuin kaukalossa konsanaan. Ja kysymyksissä riittää mittaa, välillä liiankin kanssa.
Tiedän, mistä puhun. Urani alussa, kaukaisella kahdeksankymmentäluvulla, sorruin samaan. Tein kahden mandaariinin kysymyksiä. Yhtä kysymystäni kuunnellessaan haastateltava saattoi kuoria ja syödä kaksi mandariinia. Hotkimatta. Täydellisen paketista teki usein yksisanainen vastaus, Kyllä tai Ei. - Jussi, vaihdetaan molemmat vaikka banaaniin.
Iso Kuva
Toimitustyötämme raamittaa ja tietämme viitoittaa Iso Kuva. Asia tai henkilö, joka kunakin päivänä nousee työssämme ylitse muiden. Viime lauantain iso kuvamme oli maailman paras naisjääkiekkoilija, urheilijavalan avajaisissa vannonut, Hayley Wickenheiser. Kolmatta olympiavoittoaan tavoitteleva Hayley on pelannut seuratasolla myös Suomessa, Kirkkonummella. Ison Kuvamme päättää päivittäin Arska. – get the picture?
Niinpä istuimme Saarisjussin kanssa seuraamassa Kanadan naisten avauspeliä Slovakiaa vastaan. Jännittävien vaiheiden jälkeen Kanada iski taululle 18-0 -numerot. Teimme viiltävän analyysin. Slovakian pelikirjassa on puutteita.
Ottelun jälkeen haastattelin Wickenheiseria, joka aloitti kehumalla vastustajaa. Samanaikaisesti Slovakian naiset poistuvat häntä koipien välissä pukuhuoneeseen. Kanada pelasi upeasti, mutta asetti samalla naisten lätkän outoon valoon. 18-0 -lukemat eivät kuulu olympiatasolle.
Haastattelun jälkeen Hayley lähetti terveiset Arskalle.
Juti
Seurasin viikonvaihteessa myös miesten maajoukkueemme harjoituksia. Maalilla tuurasi naisleijonien Mira Kuisma, koska NHL -vahtimme vasta matkasivat kaupunkiin. Harjoitus päättyi rangaistuslaukauskisaan, jossa vain Lasse Kukkonen onnistui. Lassen tappava tahti rankkareissa on jatkunut läpi alkuviikon, mutta parhaat temput ovat kuulemma vielä varastossa. ”En halua horjuttaa ykköstykkiemme itseluottamusta”, totesi vaatimaton oululainen.
Vancouverin areena on ajan patinoima pyhättö, joka huokuu kiekkohistoriaa. Harjoitusten jälkeen hallin pukuhuonekäytävän seinään nojaili oman kappaleensa NHL-historiaan kirjoittanut Jari Kurri. Viiden Stanley Cupin, ja 601:n NHL-maalin mies. ”Hieno areena, ja fantastinen kiekkokaupunki. Aika monta kertaa tuli täällä vedettyä”, totesi numero #17, ja karkasi hetkeksi muistoihinsa. Hieno pelaaja.
Suomen joukkueessa jokainen hoitaa oman ruutunsa, vahvuuksiensa mukaan. Kurri ja Heikki Hietanen johtavat joukkoja. Pelaajat pelaavat, Jukka Jalonen esikuntineen valmentaa. Huolto ja fysio tekevät pyöreitä päiviä menestyksen eteen . Timo Jutila vastaa ruokailuista.
Four – Neljä
Number 4, Bobby Orr kantoi olympialippua avajaisissa. Hänet valittiin aikanaan kahdeksan kertaa NHL:n parhaaksi puolustajaksi. ”Jumala”, totesi Boston Bruins -fani Niki Juusela avajaisia katsoessaan.
Myös kuningaskotka Janne Ahonen on legenda, ja neljä(s) liittyy häneenkin. Uran kolmas nelossija olympiakisojen normaalimäen kilpailussa söi taatusti miestä. Silti hän jaksoi vastata tyylikkäästi Teemu Niikon kysymyksiin kilpailun jälkeen. Suuri urheilija, jonka olympiaunelma toivottavasti täyttyy ensi lauantain suurmäen kisassa.
Normaalimäen kilpailu erotti miehet pojista. En yllättynyt. 28-vuotias Simon Amman lensi olympiavoittoon.
32-vuotiaat Adam Malysz ja Janne Ahonen päätyivät sijoille kaksi ja neljä. Pronssimies Schlierenzaueria lukuun ottamatta nuorukaiset sulivat paineessa. Usein pojille käy niin.
Simon Amman saattaa ensi lauantaina nousta olympiahistorian menestyneimmäksi mäkimieheksi ohi Matti Nykäsen. Ykkössija suurmäessä nostaisi sveitsiläisen henkilökohtaisten olympiavoittojen määrän neljään.
Matin neljästä olympiavoitosta yksi tuli Calgaryn joukkuemäessä. Voitto tai ei, toivottavasti Ammanin siivet kantavat myös hyppyuran jälkeen.
Ei päätä, ei häntää
Kävin kuntosalilla. Reissussa tulee liikuttua lähes päivittäin, muuten vanha ei jaksa. Majatalomme alakerrasta löytyy varsin hyvin varusteltu sali. Samaa voi sanoa naapurihuoneistomme siskoksista, jotka hekin käyvät salillamme. Lisa ja Mona. Sukunimeä en vielä ole tohtinut kysyä, mutta veikkaisin da Vinci.
Hei, oikeasti. Kai vanhemmillakin joku vastuu on nimiä antaessaan. Mona ja Lisa. Vai mitä sanotte, Miina ja Dennis? Kenttä. Teille, jotka mietitte paljonko nousee penkiltä? 90 kiloa. Minusta ihan hyvin sarjassani 45/75. Ikä ja paino, siinä järjestyksessä.
Kiitos palautteestanne! Hyydyin avajaisissa, heh. Mutta nyt minäkin tiedän, kiitos nimimerkin Polarbear, että se ”valkokarvainen, valaistu karhu” on tietysti JÄÄKARHU. Ja se erehdyttävästi ”delfiiniä muistuttava iso kalannäköinen” on MIEKKAVALAS. Ja ”Who has seen the Wind” –romaanin kirjoitti William Ormond Mitchell.
Arskasta vielä. Häntä saatte kiittää, tai syyttää, näistä tarinoistani. Istuimme rinnakkain lentokoneessa matkalla Vancouveriin ja juttelimme Leijonien mahdollisuuksista kisoissa. Arilla on laaja kokemus ja terävä näkemys urheilusta, erityisesti kiekosta. Toisen lasillisen jälkeen Ari houkutteli minut kokeilemaan blogin kirjoittamista.
Tässä näitä nyt tulee. Ite pyysit.
Tapsa