Tiilikaisen mielestä tukea voitaisiin maksaa myös määräaikaisessa työsuhteessa. Lisäksi Kimmo Tiilikainen ehdottaa, että nyt vain rakennemuutosalueilla maksettava tuki pitäisi laajentaa valtakunnalliseksi.

Kaakkois-Suomen Ely-keskuksen rahoituspäällikön Jouko Lankisen mukaan tässä suhdetilanteessa on perusteltua, että tukea maksettaisiin myös palkattaessa määräaikaiseen työsuhteeseen.

- Jos ajattelee työllistymisen kannalta ja sitä, että nuori pääsee ensimmäiseen työsuhteeseen, määräaikainenkin työ on tärkeä työsuhde nuorelle, toteaa Lankinen.

Arvokysymys

Lankisen mukaan tuen korottaminen nuoria palkattaessa on poliittinen arvovalintakysymys.

- On arvovalintakysymys, halutaanko rekrytoinneissa tukea nuoria. Se on tietysti aina sitten muun ikäisten palkkaamisesta pois. Se koetaan isommaksi ongelmaksi, että nuori jäisi työttömäksi pariksi vuodeksi kuin se, että 40-vuotias jäisi työttömäksi pariksi vuodeksi. Syrjäytymisriski on vielä suurempi nuorilla, sanoo Lankinen

Kaakkois-Suomessa yksinyrittäjän ensimmäisen työntekijän palkkatukea on maksettu vuodesta 2008 alkaen. Tähän mennessä tukea on myönnetty 152 yritykselle, eli 152 henkilön työllistämiseen. Kaakkois-Suomeen on myönnetty viidennes kaikista Suomeen myönnetyistä tuista.

- En tiedä onko tuo hyvä vai huono tulos. Kyllähän potentiaalia luulisi olevan enemmänkin, sillä Kaakkois-Suomessa on arviolta 3000-4000 yksinyrittäjää.

Vaikka äkillisen rakennemuutosalueen status loppuu Lappeenrannan ja Kouvolan seudulta, tukimuoto säilyy.