Rantakankaan mukaan holding-yhtiö tarvitsee oikeaa rahaa mahdollisiin ostoihin.
- Pörssiyhtiöiden osakkeita, esimerkiksi Rautaruukkia myymällä ei pidä nyt rahoitusta uusiin ostoihin hankkia.
Matikainen-Kallström sanoo, että holding-yhtiön pitää saada operointivaraa.
- Rahaa pitää olla, mutta tavan, miten sitä yhtiölle hankitaan, jätän avoimeksi. Valtio voisi mahdollisesti jopa lykätä lainojensa maksamista, jotta saadaan pääomaa tälle yhtiölle.
Vasemmisto- oppositio suhtautuu varauksellisesti
Vasemmisto-oppositio suhtautuu valtion uuteen osakkeiden osto- ja myyntiyhtiöön varauksellisesti. Vasemmistoliitossa sen pelätään mm. hämärtävän päätöksentekoa.
- En pidä oikein järkevänä sitä toimintamallia, koska siinä on riskejä. Ymmärrän kyllä mihin hallitus sillä tähtää, mutta tästä julkisen omaisuuden hallinnasta ja hallinnoinnista, omistajaohjauksesta mulla on vähän sellanen tunne, että tämä vie vaan asiaa kauemmas tästä yhteiskunnallisesta päätöksenteosta, sanoo Vasemmistoliiton puheenjohtaja Martti Korhonen.
Myös talousvaliokunnan puheenjohtaja, SDP:n kansanedustaja Jouko Skinnari näkee holding-yhtiössä epävarmoja seikkoja.
- Kyllähän siinä on monta sellasta kysymysmerkkiä, koska siellä on meidän kokonaisuuden kannalta suomessa merkittäviä yhtiöitä kuten Stora-Enso, Rautaruukki ja TeliaSonera. Kyllä niillä on oma merkitys suomalaisessa yhteiskunnassa. Tässä on kuitenkin kysymys myös siitä, millä tavoin työpaikat säilyvät suomessa ja kuka omistaa mistäkin syystä. Kyllä tässä on myös itsenäisen valtion intressi kysymyksessä, Skinnari muotoilee.
YLE Uutiset