Kotimaisen kalastuksen ongelmat ovat johtaneet tuonnin kasvuun ja siten omavaraisuuden pienenemiseen.

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila sanoo, ettei Suomi ole ryhtymässä toimiin kalastuksen vähentämiseksi, vaikka EU:n sisällä vaaditaan toimia kalastuslaivaston supistamiseksi.

Anttila pitää päinvastoin valitettavana, että ammattikalastajien määrä Suomessa on vähentynyt kovaa vauhtia. Hänen mielestään väkeä olisikin houkuteltava elinkeinon pariin tekemällä siitä nykyistä kannattavampaa.