Mistä on kyse?
Varsinaissuomalaisia puolueaktiiveja kummastuttaa, että ensimmäistä kauttaan varapuheenjohtajistossa päättelevää Ilkka Kantolaa kohtaan tunnetaan tyytymättömyyttä.
- Olen hyvin luottavainen, että Kantola saa puoluekokousväen luottamuksen. Olemme esittämässä häntä jatkoon. On luonnollista, että puoluekokouksen alla käydään keskustelua siitä, miten eri henkilöt ovat tehtävistään suoriutuneet, sanoo SDP:n Varsinais-Suomen piirin puheenjohtaja Juuso Alatalo.
Sivistysosaaminen vahvaa
SDP:n Varsinais-Suomen piirillä on 44 puoluekokousedustajaa. Kaikkiaan äänivaltaa käyttää puoluekokouksessa 500 edustajaa. Alatalon mielestä Kantola on pärjännyt varapuheenjohtajan pestissään hyvin.
- Hän on asiantunteva etenkin sivistyssektorilla. Minusta näitä varapuheenjohtajien rooleja voitaisiin jatkossa ajatella myös tältä kannalta. Jokaisella olisi oma erityisosaamisalueensa, ehdottaa Alatalo.
Alatalo muistuttaa, että Varsinais-Suomen kannalta on tärkeää, että turkulainen Kantola saa jatkaa varapuheenjohtajana.
- Meiltä ei tällä kertaa ole esimerkiksi istuvaa ministeriä. Tämä korostaa sitä, että myös varapuheenjohtajalla on painava rooli käytännön politiikassa.
Kantola rauhallisena
Ilkka Kantola on seurannut rauhallisena varapuheenjohtajakisasta käytyä keskustelua.
- Olen kiinnostunut jatkamaan. Etenkin viime kevään hallitusneuvotteluissa, kun vedin koulutus-, tiede- ja kulttuuripolitiikkaa käsitellyttä työryhmää, sain siitä erittäin positiivisia kokemuksia. Se opetti, että on oltava mukana päätöksenteon ytimessä, jos haluaa vaikuttaa, sanoo Kantola.
Kantola ymmärtää, että luottamushenkilöiden tavasta toimia käydään keskustelua. Hän on tietoisesti valinnut sen roolin, ettei näy jatkuvasti julkisuudessa.
- Minusta puolueen puheenjohtajalla on päärooli julkisuudessa. Päätökset tietysti tehdään yhdessä, mutta puheenjohtajan on oltava puolueen julkisivu.
SDP:n varapuheenjohtaja Maria Guzenina-Richardson ilmoitti keskiviikkona luopuvansa vapaaehtoisesti varapuheenjohtajuudesta.
Kantolan jatkokausi ei ole kirkossa kuulutettu. Asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru on ennakkoveikkauksissa vahvimmin nousemassa varapuheenjohtajistoon. Myös kansanedustaja Jukka Kärnä Kymen vaalipiiristä on varteenotettava ehdokas.