Mistä on kyse?

Kymen Sosiaalidemokraattinen piiri lähtee SDP:n puoluekokoukseen tavoittelemaan kahta paikkaa puoluehallituksessa. Puoluekokous alkaa Helsingissä torstaina ja jatkuu lauantaihin asti.

Myös henkilövalinnoissa on ehdolla Kymen piirin jäseniä. Jukka Kärnä on ehdolla puolueen varapuheenjohtajaksi ja Kymen Piirin toiminnanjohtaja Juha Kähärä puoluesihteeriksi. Sen sijaan kotkalaiskansanedustaja Sirpa Paatero ei ole ehdolla puoluehallitukseen.

Iitin kunnanvaltuuston puheenjohtaja Esa Lehtinen ennakoi, että puoluekokouksessa nousevat esille esimerkiksi energia-asiat sekä samaa sukupuolta olevien parien asiat. Lehtinen itse olisi kaivannut puhetta kuntauudistuksesta.

- Ihmettelen kovasti, ettei kuntauudistusta oteta esille puoluekokousasiana. Kuntarakenneuudistus tulee jollakin tavalla esille ainoastaan julkilausumassa, mutta puolue ei ota asiaan kantaa. Se on minusta erittäin harmittavaa.