Vähän ennen vappua teen tyhmyyden. Päälakea riipivä pihakoivun oksa alkaa haravahommissa ärsyttää siinä määrin, että haen mitään ajattelematta oksasakset.
Inhasti riippuva oksa katkeaa napsahtaen poikki läheltä runkoa. Ja jopas alkaa mahlaa juosta kun iskelmässä kyynelvirta.
Yksittäisiä, mustanpuhuvia piipertäjiä alkaa heti ryömiä esiin mullasta maan ja samoilla päämäärättömästi pitkin puun runkoa.
Kyllä on luonto ihmeellinen. Tervetuloa vaan, muurahaiset. Pääsette virtaavaan ruokakylpyyn, neste soljuu suoraan suuhun, jos ei peräti pesään.
Soitan maalla asuvalle, paremmin mahla-asioista perillä olevalle taholle. Asiantunteva taho kehottaa ottamaan hyvät, makeat vedet simaa varten talteen ja suojaamaan tiputtelukohdan huolella muurahaisilta. Kohta niitä olisi muuten armeijakunta.
Otan puolentoista litran tyhjän limsapullon, ripustan sen idealsiteellä yläpuolella olevaan oksaan ja sidon tappiin kiinni puhtaalla sideharsolla. Ensiapu toimii. Enkä edes kaadu tikapuilla.
Parin päivän päästä pullo on turusen täynnä. Uudistan ensiaputoimet ja toivon, että tiputtelu hidastuisi.
Mahlan käytän pääosin simaan, vaikka epäilen, että kuumennus muuttaa ihme-eliksiirin silkaksi vedeksi.
Tarjoan nuorisollekin tuoreeltaan hyvää tekevää juomaa. Toinen jopa maistaa, mutta ei innostu kertomuksesta, jossa ylistetään kivennäisiä, hivenaineita, luonnollisia sokereita ja juoman vastustuskykyä parantavaa voimaa.
Itse ryystän muutaman kupillisen ja kuvittelen saavani siitä ennennäkemättömän energiabuustin. Ainakin saan siman valmistelut alulle vielä samana iltana ilman turhempaa vitkuttelua.
**Koivu valuttaa **vielä uuden, ison pullollisen. Sitten alkaa hidastua, kun lehtisilmut vihertävät. Puran naapureitakin ilostuttaneen ensiapupaketin pois puun rungolta.
Pian koivu kukkii runsaana ja tuntuu suitsuttavan siitepölyä hurjemmin kuin naismuistiin. Näin luonto kostaa, olen siitä ihan varma.