Suomalaiset herkuttelevat jäätelöllä ympäri vuoden. Kertovathan sen jo tilastotkin: Täällä Suomessa jäätelöä syödään vuodessa noin 14 litraa henkilöä kohden. Näiden lukujen valossa me suomalaiset olemme Euroopan maista eniten jäätelöllä herkutteleva kansa.

Osana jäätelökansaa otan arvokkaan tittelin ilomielin vastaan. Onhan se parempi tulla tunnetuksi jäätelökansana kuin vaikka hampurilaiskansana. Vaikka nykymuotoinen jäätelömme onkin saanut alkunsa Yhdysvalloista, me olemme omineet ”jäätelönsyöjät numero yksi” -tittelin Euroopassa. Amerikkalaiset voivat siis pitää hampurilaiskansa -tittelinsä ilomielin.

Vaikka jäätelö kelpaa meille suomalaisille kaikkina vuodenaikoina, maistuu se parhaimmalta aurinkoisina kesäpäivinä. Kun sortsi- ja hamekelit koittavat ja kävelet kaupungilla tai puistossa, mitä luultavimmin katseesi osuu jäätelökioskiin, jonka luukut ovat houkuttelevasti auki.

Etkä varmasti ole ainoa jonossa, jos aurinko porottaa ja hiki valuu. Päinvastoin; saattaa käydä niin, että jonoa on sen verran pitkästi, että lempimakusi loppuu kesken ennen kuin oma vuorosi osuu kohdalle ja joudut valitsemaan vähemmän houkuttelevista vaihtoehdoista. Tämän voin kertoa kokemuksesta nimimerkillä ”halusin mangomelonia, tyydyin mansikkaan”.

Ei sillä väliä, vaikka ei hellesäästä nautittaisikaan. Auringon pienikin pilkahdus riittää syyksi poiketa lähikaupan jäätelöpakastimella tai lenkkimatkan varrella olevalla jäätelökioskilla.

Suosittelen lämpimästi, vaikka ei niin lämmintä olisikaan; kävelylenkit koiran kanssa maistuvat kirjaimellisesti maukkaammilta ja kylmäkin tuuli muuttuu mielikuvissa lämpimäksi tuulahdukseksi kesästä. Kuka sanoi, ettei kesään voi ottaa varaslähtöä? Otetaanhan juhannukseen, jouluun ja vaikka mihin muuhunkin.

Jäätelö kuuluu suomalaisten kesään yhtä tiiviisti kuin mökkeily, grillaaminen ja mansikat. Kaikki nämä huvit voi myös yhdistää keskenään. Mökillä voi grillata mansikoita ja nauttia jäätelöä ”jälkiruuaksi”. Toki ne mansikat voi nauttia jäätelönkin kanssa. Oma ikuinen suosikkini, jota ei voita mikään.

Kaikilla hyvillä asioilla on kuitenkin pimeäkin puolensa. Osa pelkää jäätelön lihottavan salakavalasti. Mutta maitopohjaisessa jäätelössähän on paljon kalsiumia. Vaikka on siinä usein samalla runsaasti energiaa, rasvaa ja sokeriakin.

Kesää ei kuitenkaan tulisi pilata laskemalla syötyjen jäätelöpallojen määrää. Vaihtoehtoja on monia ja jokainen herkuttelee tavallaan. Itse en ainakaan voisi kuvitella kesää ilman jäätelöä. Sehän on sama kuin nappipaidasta puuttuisi napit tai kuten moni sanoo: talvi ilman lunta.