Oliko Mark Twain oikeassa sanoessaan? Vale. Emävale. Tilasto.

Mestareiden liigan arvonnat mahdollistavat jälleen englantilaisfinaalin. Sir Alex Ferguson oli tyytyväinen arpaonneen ja voi joukkueineen laittaa tilastot uusiksi. Toisaalta mikään ei ole ohi, ennen kuin se on ohi. Pelit on pelattava.

Puolivälierät jatkuvat huhtikuun alussa. Villarreal kohtaa Arsenalin ja Manchester United FC Porton tiistaina 7. huhtikuuta. Toiset osaottelut pelataan 15. huhtikuuta. Ottelujen voittajat kohtaavat välierissä huhtikuun lopulla ja toukokuun alussa.

Liverpool ja Chelsea sekä FC Barcelona ja Bayern München pelaavat puolivälieräottelunsa huhtikuun 8. ja 14. päivinä. Näiden otteluparien voittajat kamppailevat välierissä paikasta finaaliin. Tämä polku on huomattavasti karikkoisempi.

Ymmärrän, miksi Sir Alex oli tyytyväinen arvonnan tulokseen. Sitä en ymmärrä, miksi müncheniläiset pitävät unelmana päästä ensin Nou Campille kohtaamaan tämän hetken Euroopan paras joukkue FC Barcelona. Olisihan sitä voinut helpomminkin jatkopaikkaa tavoitella. Itseluottamus on ainakin kohdallaan.

Kun tiedetään, etteivät saksalaiset joukkueet anna periksi, niin mielenkiintoiset ottelut ovat edessä. Bayernin loukkaantumislista on pelottavan pitkä ja se voi vaikuttaa paljonkin sen peliesitykseen. Miroslav Klose on varmasti poissa. Lukas Podolski on saanut armon ja päässyt pelaamaan. Luca Tonia ja Frank Riberyä müncheniläiset tarvitsevat.

Vedonlyöjien suosikki

Vedonlyöjien suosikki on FC Barcelona. Barca pelaa näyttävää ja tehokasta futista. Joukkueen hyökkääjistö on aivan huippuluokkaa. Lionel Messi, Samuel Eto`o, Thierry Henry ja Bojan Krkic pitävät huolen siitä, että Bayern Münchenin puolustus joutuu kovaan kyytiin.

Mikään seula se ei kuitenkaan ole, sillä alkulohkoissa saksalaisten maaliin eksyi vain neljä palloa ja ensimmäisissä pudotuspeleissä Bayern kyykytti Sporting Lissabonia peräti 12-1. Müncheniläisten vahvuus ei lepää pelkästään puolustuksessa. Hyökkääjät takoivat 12 maalia alkulohkossa ja joukkue omistaa nyt tiettävästi suurimman vierasvoiton Mestareiden liigan historiassa kaadettuaan Sportingin Lissabonissa peräti 0-5.

Liverpool ja Chelsea ovat kohdanneet kolmesti neljänä viime vuotena Mestareiden liigan jatko-otteluissa. Liverpoolilaiset ovat voittaneet Chelsean jo kaksi kertaa tänä kautena liigassa. Lontoolaisilla on kalavelkoja maksettavana. Guus Hiddinkin valmentajaksi tulon myötä heidän puolustuspeliinsä on tullut varmuutta. On elintärkeää, että Chelsean koko joukkueen puolustuspeli toimii.

Liverpool on ollut erittäin aggressiivinen prässipelissä ja saanut mm. Manchester Unitedin puolustuslinjan tekemään virheitä. Kiistakumppanien välienselvittelyssä on aina toisen osaottelun kotiinsa saanut joukkue jatkanut. Nyt Liverpool joutuu 14. huhtikuuta Stamford Bridgelle. Liverpoolille on äärimmäisen tärkeää, että Steven Gerrard ja Fernando Torres pysyvät terveinä kovassa ottelusumassa.

Madrid kateudesta kalpeana

Pienen, 48 000 asukkaan Vilareal-kaupungin ylpeyden Villarrealin jatkaminen kahdeksan parhaan joukossa on yllätys. Se on varmasti ollut suuri kateuden aihe madridilaisille suurseuroille, jotka eivät selviytyneet jatkoon.

Vuonna 2006 Villarreal ja Arsenal olivat vastakkain välierissä. Tuolloin Arsenal voitti kotonaan 1-0 ja pelasi tasan El Madrigal stadionilla 0-0. Jens Lehmann pelasti viime hetkellä Arsenalin torjumalla rangaistuspotkun ja lontoolaiset menivät loppuotteluun.

Nyt espanjalaisten riveissä pelaava ranskalainen Robert Pires oli tuolloin vielä Arsenalissa. Lontoolaiset eivät tule pääsemään helpolla näissäkään kamppailuissa. Toinen osaottelu pelataan Emirates-stadionilla ja sen turvin Arsenal jatkanee ManU:a vastaan.

Espanjalaisilla on joukkueessaan hyviä pelimiehiä kuten Espanjan maajoukkueen keskikenttäpelaaja Marcos Senna, Turkin maajoukkuekärki Nihat Kahveci ja Italian nuorten maajoukkueen hyökkääjä Giuseppe Rossi. Joukkueen paras maalintekijä on Joseba Llorente neljällä maalillaan. Joukkueen puolustuksessa voi esiintyä mielenkiintoinen, nuori 18-vuotias topparilupaus Mario Gaspar.

Arsenal tarvitsee kapteeniaan

Arsene Wenger tarvitsee kipeästi miehiä sairastuvalta takaisin kentille, jos Arsenal aikoo edetä välieriin. Eduardo da Silva ja Theo Walcott ovat jo palanneet. Walcott tosin loukkaantui uudestaan harjoituksissa. Emmanuel Adebayor on tulossa viheriöille. Eniten lontoolaiset tarvitsevat kuitenkin kapteeniaan Cesc Fabregasta. Wenger kaipaa luovuutta keskikentälle.

Vielä mukana olevista kahdeksasta joukkueesta Villarreal on ainoa, joka ei ole pelannut Mestareiden liigan finaalissa. Myöskään Chelsea ei ole koskaan voittanut maanosamme mestaruutta.

Manchesterissä hykerrellään arvonnan tuloksesta. ManU sai helpomman tien kohti finaalia. FC Porto on kuitenkin ennenkin aiheuttanut yllätyksiä Sir Alexin porukalle. Jose Mourinhon valmentamat portolaiset kukistivat ManU:n neljännesvälierissä vuonna 2004. Manchesterilaisia ei kaada ainakaan tiedon puute Portosta. Cristiano Ronaldo, Nani sekä vuonna 2007 punaisiin FC Portosta tullut Anderson tietävät varmasti kaiken tulevasta vastustajasta. Uskon manchesteriläisten pelitempon, liikkuvuuden ja taklauspelin tuovan heille jatkopaikan.

FC Porto pudotti taidokkaan Atletico Madridin puolivälieristä vierasmaaleilla. Madridissa joukkueet pelasivat 2-2 ja Portossa 0-0. Joukkue oli kaksi kertaa häviöllä ja nousi tasoihin. Joukkueen maalitykki on Lisandro. Hän on tehnyt jo kuusi täysosumaa mestareiden liigassa, joten ManU:n puolustuksen on syytä olla varovainen hänen kanssaan.

Kävi näissä otteluissa kuinka tahansa, on hyvä muistaa, että useampi ottelu on hävitty kuin voitettu.

Martti Kuusela