Ensimmäinen koetinkivi on sunnuntaina 26.4.-09 kilpailtava Länsiväylä-juoksu. Merellisissä maisemissa 17,4 km. Tavoiteaikana olkoon 1.25.00. Aikaisemmin olen osallistunut tähän tapahtumaan muistaakseni kaksi kertaa.

Toinen startti koittaa pian ensimmäisen perään. Lauantaina 9.5.-09 edessä on Helsinki City Runin puolimaraton. Lienee minulle kolmas kerta tässäkin tapahtumassa. Nyt päämääränä on rikkoa edelliskertojen ajat ja selviytyä siinä alle kahteen tuntiin tähtäävien lähtöryhmässä maaliin tunnissa ja 40 minuutissa.

Mikäli kevät sujuu ongelmitta, niin lauantaina 13.6.-09 lähden Forssan Suvi-illan täysmaratonille. Reitti on siellä ihanan tasainen ja tunnelma sen varrella hyvä. Aiemmin olen kiertänyt Forssassa kerran puolimaratonin. Sitä pidän nytkin vaihtoehtona, mikäli täysmaraton ei jostain syystä ole järkevä vaihtoehto kesäkuun puiolivälissä. Jos suunnitelma toteutuu, niin tämän maratonin tavoiteajaksi riittää 3.50.

Kotikylän Kuohun Sattumien kyläkilpailuun koetan aina osallistua, mikäli aikataulu sen sallii. Tiivis 8,4 km juostaneen tänäkin vuonna heinäkuun viimeisenä lauantaina 25.7.-09. Tutuille ja ystäville tiedoksi, että rima nousee ja nyt mennään 36 minuutin tavoitevauhdilla.

Siinä välietäpit ennen Elämäni Maratonia 8.8.-09. Tähtäyspiste on yhä 3 tunnin ja 45 minuutin loppuajassa. Tosin veteraanien MM-kisojen yli 40 vuotiaiden sarjassa tuskin voittaisin sillä tuloksella muita kuin itseni.

Lepoa yhä tarvitaan yhä tälläkin viikolla

Tällä viikolla suunnitelmiini kuului jo pidempiä juoksulenkkejä. Työmatkan jäljiltä tuli kuitenkin vielä tarve lepoon, sillä sairastelu ei jäänytkään kahden viikon takaiseen flunssaan. Nyt olisi aikaa, mutta olo ei vielä treenausta salli.

Ensi viikoksi on laadittu vieläkin kovempi ohjelma. Sen toteutumisen turvaamiseksi en vielä tänään sorru juoksuun, mutta pienen kävelylenkin teen torstain aikana parin vuorokauden huilin perään.

Jospa ensi viikolla voisin sitten kertoa kovista harjoituskuulumisistani.

Mikko Hannula