Arvelin Liverpoolin päätavoitteen olevan tänäkin vuonna Valioliigan voittamisen. Kausi alkoikin hyvin. Sitten punakone alkoi yskiä.

Johtopaikka vaihtui toiseen tai kolmanteen sijaan Manchester Unitedin jälkeen. Mestaruuteen on toki vieläkin mahdollisuus, mutta se vaatii ManU:n voittamista huomisessa kamppailussa Old Traffordilla. Tehtävä ei ole kuitenkaan kaikkein helpoimpia.

Englantilaista iltaa vietettiin Mestareiden liigassa tiistaina ja keskiviikkona. Neljä brittijoukkuetta jatkaa kahdeksan parhaan joukossa. Englantilaisten ei ehkä vielä kannata tilata matkalippuja Rooman finaaliin, sillä FC Barcelona ja FC Bayern München tekivät myös vakuuttavaa jälkeä. Huhtikuun alussa 7. ja 8.päivä karsitaan lisää. Arvonta on 20. maaliskuuta. Finaalihan pelataan Roomassa 27.toukokuuta. Sinne on vielä pitkä matka.

Jo ennen ensimmäisiä pudotuskierroksia maailmalla kohistiin siitä, kumpi on parempi liiga, Serie A vai Valioliiga. Englantilaiset ottivat tässä kamppailussa selvän 3-0 voiton. Tiukimmilla oli Arsenal, joka joutui AS Romaa vastaan ampumaan rangaistuspotkuja ennen kuin jatkopaikka selvisi. Manchester United eteni vakuuttavasti jatkoon Interiä vastaan 2-0 voitolla ja Chelsea nipisti paikan neljännesvälieristä tasapelillä Juventusta vastaan Torinossa.

Tekniikkaa esiin

FC Barcelona ja Bayern München ottivat odotetusti jatkopaikat. En ymmärrä, että tässä vaiheessa Mestareiden liigaa München voi tiputtaa Sporting Lissabonin jatkosta maalierolla 12-1. Bayern on erinomainen, kokenut, nimekäs joukkue, mutta murskaluvut 0-5 ja 7-1 ovat käsittämättömiä.

Jo alkulohkossa Sportingin maaliin tehtiin kahdeksan täysosumaa ja nyt 12. Olisikohan lissabonilaisten puolustuspelissä korjaamista. Portugalin futis on kuitenkin hyvä tasoista ja sen toinen edustaja Porto selvitti tiensä jatko-otteluihin Atletico Madridin kustannuksella.. Espanjalaisten toisen paikan kahdeksan joukosta noukki Villarreal, jonka voittoa Panathinaikosista pidän kovana saavutuksena.

Nämäkin kuninkuusluokan ottelut osoittivat, että videotekniikkaa tarvitaan futiskentillä. Huippukoutsitkin alkavat lämmetä ajatukselle. Sitä olisi tarvittu ainakin Liverpoolin, Torinon ja Rooman otteluissa. Viides erotuomari televisioiden ääreen. Sieltä radioyhteys erotuomariin. Tv-hidastukset osoittavat, ettei kauaa kestä, kun melkein oikea lopputulos saadaan aikaan. Videotekniikka ei poista futikseen olennaisena kuuluvaa jälkipeliä, muttei sen tarvitsekaan.

Torres aloitti, Gerrard lopetti

Liverpool musersi ”kuninkaallisen” Real Madridin tylysti 4-0 Anfieldilla. Se on valkopaitaisten suurin tappio koskaan Mestareiden liigassa. Kiistanalaiset kaksi ensimmäistä maalia vaikuttivat varmasti madridilaisten esitykseen. Espanjalaislehdistö ruoski omiaan.

Joukkueen pelissä ei ollut mitään; pallo ei pysynyt koukussa eikä peli kontrollissa. Siinä ei ollut ideaa, ei energiaa, ei leveyttä, ei luovuutta. Espanjalaislehti ABC kertoi tylysti: ensin iski Fernando Torres Realin nurmen pintaan, sitten Steven Gerrard upotti sen lopullisesti.

Rafael Benitez peluutti joukkuettaan alkukauden menestyksessä 4-4-2 systeemillä; kaksi hyökkääjää, kaksi leveällä pelaavaa laitapelaajaa sekä Steven Gerrard keskikentällä. Sitten espanjalainen vaihtoi 4-2-3-1 pelijärjestelmään, jossa oli kaksi kontrolloivaa keskikenttäpelaajaa useimmiten Xabi Alonso ja Javier Mascherano.

Gerrard siirtyi toiseksi kärjeksi, jolla oli erittäin vapaa rooli kirmaista joka puolella kenttää. Se systeemi ei aina toiminut. Real Madridia vastaan se kuitenkin sujui kuin unelma. Koko joukkueen aggressiivinen prässipeli heti ylhäällä upposi kuin kuuma veitsi voihin. Koko joukkue teki töitä hartiavoimin.

Pelin tuoksinassa nähtiin keskushyökkääjä Torreskin riistämässä palloa vastustajilta keskialueella tai jopa alempana. Joukkueen puolustuslinjat olivat tiiviit ja madridilaisten peli ajettiin kapealle. Syöttösuunnat tukittiin. Toisaalta vieraat kaipasivat pelintekijää kehiin.

Etsitään huippuvalmentajaa

Miksi Liverpool ei sitten pärjää Valioliigassa? Usein katsoessani sen otteluita ns. heikompia joukkueita vastaan, tuntuu siltä kuin Benitez kierrättämällä pelaajiaan antaisi turhia pisteitä vastustajilleen, eikä hän peluuttaisi joukkuettaan parhaalla mahdollisella porukalla. Toisaalta jokainen valmentaja pyrkii laittamaan aina parhaan mahdollisen yksitoistikon kentälle.

Torresia ja Gerrardia kehuttiin maasta taivaisiin eikä suotta, mutta myös Martin Skrtel, Xabi Alonso ja Mascherano tekivät työnsä niin hyvin, että Gerrrad ja Torres saivat huseerata mielin määrin vastustajien keskellä. Pelin luonnetta kuvaa hyvin se, että yksi kentän parhaista oli vieraiden maalivahti Iker Casillas neljästä takaiskumaalista huolimatta.

Real Madridin luotsia Juande Ramosia pidettiin joukkueen suurena pelastajana vielä ennen Liverpool-ottelua. Hän oli saanut kuninkaalliset lentoon. Punaisille hävityn ottelun jälkeen seura ilmoitti etsivänsä huippuvalmentajaa.

Englannin maajoukkuevalmentaja Fabio Capello oli seuraamassa madridilaisten teurastusta. Hän on yksi niistä seitsemästä Real Madridin valmentajasta, jotka ovat viimeisen viiden vuoden aikana tulleet kohulla ja poistuneet vielä suuremmalla kohulla. Katoavaista on mainen kunnia.

Martti Kuusela