Ero ei kuitenkaan ole missään tapauksessa suuri, ja Norjan hiihtokulttuurin tietäen meikäläinen on Vikersundissa helisemässä! Tapahtuma on kuin järjestetty Magnuksen näytöstä varten, Norjassa ollaan, hyppyrimäki on pieni ja hiihtoladut raskaat. Turha luulo että sinne tästä huolimatta lähdetään valkoista lippua heiluttaen! Taistelemaan mennään ja tekemään hienoa urheilua! Mikäs sen hienompaa kuin että pitkä kausi ratkaistaan vasta viimeisessä kisassa?
Viikkerin mäestä en tosiaan tiedä mitään muuta kuin HillSizen ja siihen se sitten jääkin. Kellään muullakaan meidän tiimissä ei ole tuon kummosenpaa infoa tahi kokemusta siitä trampolinosta. Salpausselän geimit oli kyllä todellinen mc-kauden kohokohta, vaikka hieno huipennus tuleva viikonloppu onkin. Kisat oli äärimmäisen tiukat, eikä mitään todellakaan saanut ilmaiseksi!
Ihmisiä oli niin paljon katsomon puolella, että tämä juntti innostui vähän jopa riehumaan noissa loppurähinöissä, mikä ei todellakaan ole meikäläisen tapaista! Kiitos siis erittäin äänekkäälle ihmismassalle! Kova kannustus saa joskus aikaan ihmeitä. Nyt sitten kaikki varaamaan lippuja Vikersundiin ja äkkiä!! Toivottavasti Magnusti ei löydä samanlaista hurmostilaa kotikisoissaan mitä minä Lahdessa.
Hyvällä ja odottavalla fiiliksellä tässä nyt suunnataan kohti grande finalea! Olen ihan täpinöissäni tästä uskomattoman mielenkiintoisesta tilanteesta mikä cupissa tällä hetkellä on, sekä myöskin siitä, että meille yhdistetyn urheilijoille koittaa erittäin ansaittu loma! Valmistautuminen viikonloppuun on mennyt ihan loistavasti.. olosuhteita myöten! Toivotaan hyviä, tasapuolisia kelejä Vikersundiin.
Ainiin! Tänään (torstaina) muuten selviää se, että pääsenkö vetämään lentomäestä! Olen koko pienen urani haaveillut joskus kesyttäväni lentomäen, toivottavasti pääsen toteuttamaan haaveeni tänä keväänä, ikään kuin palkintona tästä kaudesta!
Lisää kuulette varmasti sitten myöhemmin (torstaina)! Hoidetaan ensin maailmancupin päätös, ja ensi viikon alussa kerron sitten YLE Urheilun blogissani lisää lentomäkiunelmistani...
Pää tyhjänä ja ilon kautta.. viimeistä kertaa tälle kaudelle!
Adjöö!
Anssi Koivuranta