Sarjat pyörivät joulun ja Uuden vuoden välisenä aikana täysillä. Kansa viihtyy katsomoissa. Omat kokemukseni joulusta ulkomailla futiksen takia jäävät vain valmentajataipaleeni alkuaikoihin, kun perheen kanssa vietimme joulua opiskelujeni vuoksi Kölnissä.

Se Joulu tuntui suomalaiselta joululta, koska saimme viettää sen suomalaisten ystäviemme luona.

Jouluja edeltävät päivät ja viikot olen viettänyt useammassakin maassa, mutta jouluksi olen aina halunnut kotiin Suomeen. Aatonaattona olen lentänyt Helsinkiin. Tapaninpäivänä takaisin työmaalle.

Euroopan suurimmista futisliigoista Englannin lisäksi vain Hollannissa pelataan otteluita joulun aikaan. Monissa sarjoissa pelit loppuvat 21. päivänä ja alkavat taas tammikuun alussa. Harjoitukset jatkuvat kuitenkin jo 27. joulukuuta.

Ammattilaisen joulu

Englannissa pelataan joulun ja Uuden vuoden aikana kahdeksassa päivässä neljä peliä, mikä on yli 10 prosenttia koko sarjakaudesta. Siinä ei jää paljon aikaa perinteiselle joululle. Aki Riihilahti tietää miten ammattilaispelaaja viettää joulunajan Englannissa. Hän saa itse kertoa lisää:

Ammattijalkapalloilijan joulu alkaa kuusen koristelulla, lahjojen ostoreissulla Oxford Streetille, kinkku pitää tietysti olla ja joulupukki... sitten vaan rauhoitutaan joulunviettoon perheen kanssa. NOT !

Sumuisten saarten yhteiskuntatraditioon kuuluu, että kun ihmisillä on vapaata he tarvitsevat sirkushuveja. Joulun ottelurumbassa ei tule joululahjaostosreissut tai kinkut paljoa edes mieleen, perheiden joulurientoja ei tietenkään edes kysytä.

Jalkapalloilijan ammatissa ei ulkomaalaisena oikeastaan olekaan jouluja, uusia vuosia tai merkkipäiviä. On vain harjoitus- ja pelipäiviä, ja sitten kesäloma. Siitä on joulumieli kaukana, kun vetää pastaa ja vettä yksin vieraalla maalla keskittyen traditionaaliseen tapaninpäivän paikallistaistoon. Se pelattiin usein jo aamulla klo 10, etteivät kannattajat ole ehtineet humaltua liikaa. Koskaan ei ole Lontoo niin hiljainen kuin silloin aamukuudelta lenkillä, tai tunnu perinteinen joulu yhtä kaukaiselta, kun sen viettää lähinnä tekstiviestitellen.

Itselleni myös jouluaaton tai päivän iltalenkit ovat aika herättäviä kokemuksia. Olen joskus miettinyt, että kun vedän verkkareissa kuntouttavia kevätjuhlaliikkeitä puistossa ja jotkut ihmiset näkevät minut ikkunoista häärätessään joulupuuhiaan tai ollessaan notkuvien lihapatojensa ääressä, minut varmasti tullaan pian pidättämään hulluna tai vähintään joulurauhan rikkomisesta. Eipä se tosin ole koskaan juuri haitannut. Olen tehnyt sitä mistä pidän eniten. Juuri niin kuin itse olen halunnut. Se on oma valintani. Kyllä niitä perhejouluja sitten ehtii vielä viettää useita myöhemmin.

Nyt Aki pelaa naapurimaassa Ruotsissa ja Tukholman Djurgårdenissa. Hänellä on aikaa tulla kotiin Helsinkiin ja viettää joulua läheistensä kanssa, jota hän suuresti arvostaa.

Karnevaaliaikaa

Kölnin joulustamme on jo kauan. Aika kultaa muistot. Neumarktin joulutori, valomeret, tavaran paljous olivat erilaista mihin olimme Suomessa tottuneet. Kuuluisan Kölnin tuomiokirkon aukio oli täynnä ihmisiä ja iloiset joulunviettäjät jonottivat kirkkoon.

Me pääsimme viettämään suomalaista joulua ystäviemme kanssa. Koskiset, Niemiset ja Savikot tekivät Joulustamme ikimuistettavan. Kiitos heille. Ilman heitä olisi voinut joulu tuntua haikealta vieraalla maalla.

Joulu on lähes kaikkialla Euroopassa karnevaalien aikaa. On vilskettä, melskettä, vilinää ja hulinaa. Musiikki valtaa kojut ja kadut. Ihmiset täyttävät joulutorit ja ravintolat. Eurooppalainen joulu eroaa meidän joulustamme siinä, että ihmiset lähtevät aattona ulos viettämään juhlaa.

Päivällä käydään joulutoreilla. Sitten mennään kirkkoon ja sieltä kotiin syömään jouluateria. Sen jälkeen lähdetään vielä ulos tapaamaan sukulaisia ja naapureita. Vieraillaan heidän kodeissaan ja vertaillaan kenellä on tämän joulun kaunein kuusi.

Kreikassa ja Kyproksella sarjat loppuivat vasta muutama päivä ennen jouluaattoa. Siihen asti harjoitukset pyörivät täydellä teholla. Kauppakadut ja ostoskeskukset ovat samanlaisia kuin muuallakin. Ostettavaa riittää. Erilaiset valoteokset valaisevat lumetonta maata. Joulupukki ei ollut tullut Korvatunturilta, eivätkä porot auttaneet reen vetämisessä.

Limasolissa pääsimme hiukan tutustumaan saarelaisten joulujärjestelyihin. Kaupoissa oli tietenkin samanlainen tungos kuin muissakin maissa. Ostaessani joululahjaa kauppias antoikin sen minulle lahjaksi. Samoin ravintoloissa omistaja saattoi tarjota jouluaterian.

Ateena on ruuhkainen, on joulu tai ei. Ateenalaiset juhlivat joulunaikaa, mutta se ei ole yhtä suuri juhla kuin pääsiäinen. Kävimme joukkueen kanssa noin viikkoa ennen aattoa yhteisellä jouluaterialla. Arki koitti seuraavana aamuna harjoitusten merkeissä. Yksi peli oli vielä edessä ja sitten muutaman päivän loma.

Keski- ja Etelä-Euroopassa joulu on ystävien kanssa vietettävä juhla. Suomalaisten joulu on enemmän perhekeskeistä, kotona vietettävää. Ehkä tästä syystä minäkin aina kaipasin kotiin jouluksi.

Hyvää Joulua!