Virpi Kuitunen esitti hiljattain YLE Urheilun haastattelussa yhden ratkaisumallin: kansalaisten medialukutaitoa on lisättävä, jotta he ymmärtävät lukea dopingjutut niin että erottavat mikä on mennyttä ja mikä tätä päivää.
Menestynyt hiihtäjä viittasi kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Walliniin, joka oli peräänkuuluttanut samaa jo hieman aiemmin.
Kuitunen kohdisti sanansa etenkin Kari-Pekka Kyrölle, jonka johdolla muutamat tiedotusvälineet ovat lämmittäneet vanhoja dopingaiheita uudelleen.
Kuitusen sanoissa on vinha perä. Nykyisessä hektisessä elämänmenossa yleisö unohtaa nopeasti, onko jokin asia kerrottu jo aiemmin vai ei. Näyttävät otsikot ja raflaava tyyli luovat helposti illuusion siitä, että kyseessä on jokin ainutkertainen tapaus.
Medialukutaidon kehittäminen auttaisi osaltaan erottamaan vanhat jyvät uusista.
Medialukutaidottomia on paljon
Mitä sitten on medialukutaito? Tiivistetysti se on ennen kaikkea kykyä arvioida kriittisesti eri medioiden välittämää informaatiota.
Medialukutaito on nykyisin mukana perusopetuksen opetussuunnitelmassa, jotta lapset ja nuoret oppisivat kehittämään taitojaan tietoyhteiskunnassa. Tämä on hyvä asia jo pelkästään Jokelan ja Kauhajoen kaltaisten murhenäytelmien jälkeen.
Suurin huoli kohdistuukin siihen osaan aikuisväestöstä, jolle medialukutaidon käsite on täysin vieras.
Kaikki eivät osaa suodattaa saamaansa tietotulvaa vaan ottavat sen sellaisenaan, pureskelematta. Samalla on vaara, että heidän maailmankuvansa hämärtyy.
Nyt olisi opetus- ja viestintäministeriöillä näytön paikka. Tässä erilaisten projektien ja kampanjoiden luvatussa maassa on tilaa vielä yhdelle, mediakasvatukseen liittyvälle valtakunnalliselle valistukselle.
Ikävätkin uutiset on kerrottava
Kuuluvatko dopingtapaukset ja sopupelit sitten urheilu-uutisiin? Tätä kysytään meiltäkin usein.
Kyllä kuuluvat. Urheilu pitää sisällään paljon muutakin kuin vain tuloksia. Silmiä ei saa ummistaa ikäviltäkään asioilta.
Urheilun maailma on vain muuttunut viime vuosina siinä missä muukin yhteiskunta. Menestyksestä ja mammonasta kilvoitellaan entistä rajummin ja valitettavan usein myös keinoja kaihtamatta.
Ottakaapa vaikka käteenne mikä tahansa sanomalehti ja laskekaa kuinka moni aihe liittyy väkivaltaan ja rikoksiin. Tulos pistää hiljaiseksi.
Onko arki todellakin näin synkkää kuin useat lehdet antavat ymmärtää? Kuitenkin tilastojen mukaan esimerkiksi henkirikosten määrä on laskenut jo 90-luvun puolivälistä lähtien.
Eli onko sittenkin niin, että väkivallalla mässäillään tietoisesti, koska sen uskotaan kiinnostavan ja myyvän?
Medialukutaidottomat ovat valitettavan helppo kohde tällaiselle kohujournalismille.
Marko Krapu