65 kilometrin matkalla tulee riittämään mutka poikineen. Sinällään pitkä kisa ei aiheuta sen kummempia muutoksia valmistautumiseeni. Oleellisin asia on pystyä säilyttämään keskittyminen koko ajan tapissa pitkien kisapäivien aikana. Kaksi pisintä pätkää ovat kaikille kuskeille myös uusia, joten nuotitus on jälleen tosi tärkeässä roolissa.
Argentiina kuuluu omiin suosikkiosakilpailuihini. Tiet ovat tosi makeita. Niiltä löytyy sekä nopeaa että hidasta soratietä ja teiden pinta vaihtelee myös paljon. Onneksi viime vuonna mukana olleista asfalttipätkistä on nyt luovuttu ja kisa ajetaan kokonaan soralla. Viimevuotisessa touhussa ei ollut oikein järkeä, kun asfaltilla vedettiin vain urku auki kilometritolkulla.
Odotan myös mielenkiinnolla sitä, että pääsen kokeilemaan ensimmäistä kertaa kunnolla omien sorasäätöjeni toimivuutta. Säädin autoa ensimmäistä kertaa rohkeammin omien mieltymysteni mukaan ennen Portugalia, mutta siellä ajo oli sattuneista syistä niin varovaista, ettei varsinainen suorituskyky vielä selvinnyt.
Portugalin pettymyksen sain pyyhittyä aika nopeasti mielestäni, mutta kyllähän fiilikset silloin kisan jälkeen vaihtuivat äärilaidasta toiseen. Ensin ehdimme hetken juhlistaa voittoa ja käydä podiumilla korkkaamassa kuohujuomat. Pian sen jälkeen kuitenkin saimme soiton insinööriltämme, joka kertoi, että meillä voi olla ongelma. Toki se harmitti, mutta itse en tilanteelle mitään voinut. MM-sarjan pistetaulukko näyttäisi tietysti kovasti erilaiselta ilman hylkäystä.
Olen varma siitä, että luokittelemattomat osat olivat autossa inhimillisen erehdyksen eivätkä vilpin takia. Kyllä se talliakin syletti todella ja siinä ranskalaiset pyörittelivät päätään. Moneen vuoteen kävi ensimmäistä kertaa näin, ettei Citroen saanut kilpailusta yhtään valmistajien MM-sarjan pistettä.
Nyt Argentiinassa talli järjesti viikonloppuna samantyyppisen road shown Buenos Airesin kaduilla kuin viime kesänä Helsingissä. On aina hienoa, kun pääsee viihdyttämään yleisöä donitseja pyörittämällä. Ja latinoyleisöhän on tunnetusti vielä aika helposti villiintyvää porukkaa.
Ennen kisareissuamme olin itsekin puuhamiehenä, kun järjestimme Suomessa ollessamme pienimuotoisen Crosskart kisan Levillä. Mukana oli muun muassa lumilautailijoita sekä Kallion Mika.
Meno oli rentoa ja lumipallot lentelivät, mutta kypärät päässä vedettiin ainakin melkein tosissaan. Alkuerässä Mika päihitti meikäläisen ja jouduin hakemaan vauhtia keräilyerän kautta. Finaalissa marssijärjestys palautui ja sain oman kunniankin palautettua…
Myös lumilautailija Juuso Laivistolla oli hommassa otetta. Jos hänelle sanoi, että jostain kohdasta kannattaa ajaa kaasu pohjassa, niin hän ajoi. Hyppyreineen ja muineen hommasta jäi tosi hyvä maku. Täytyy yrittää järjestää samanlaista häppeningiä toistekin.
Nyt on kuitenkin tarkoitus hakea hyvää tulosta Argentiinasta ja syödä muutamat kunnon pihvit. Ja mistä sitä tietää, vaikka joutuisi tanssimaan vähän tangoakin.
terveisin,
** Mikko Hirvonen**