Suomen Hiusalan yrittäjien tietoon on tullut tällä viikolla kymmenkunta yritystä, joita on painostettu sunnuntaiaukioloon. Tapaukset ovat olleet pääkaupunkiseudulla Kehä III:n eteläpuolella.
Yrittäjiä on painostettu sanktioiden uhalla aukioloon vuokrasopimusten perusteella, vaikka tuoreen liikeaikalain mukaan yritykset saisivat myös pitää halutessaan ovensa kiinni. Pienet liikkeet katsovat, ettei sunnuntaina kannata pitää ovia auki korkeiden palkkakulujen vuoksi.
Pienyrittäjät kysyvät, onko vuokrasopimuksen pykälä vahvempi kuin laki. Suomen Hiusyrittäjien toiminnanjohtaja Arja Laurila katsoo, että ongelman ytimessä on kauppakeskusten ja yrittäjien aivan eri tapa tulkita uutta lakia. On tullut ilmi, että vuokranantajien mielestä vain yksin yritystä pyörittävä saa pitää liikkeensä kiinni sunnuntaisin ja muiden tulisi pitää ovensa avoinna.
Vuokraneuvottelujen keskeneräisyyden vuoksi Laurila ei halua yksilöidä, mitkä kauppakeskukset pääkaupunkiseudulla ovat painostaneet yrittäjiä.
Kauppakeskukset: Aukioloaika keskeinen
Suomen Kauppakeskusyhdistyksen toiminnanjohtaja Juha Tiuraniemi sanoo, ettei tunne hiusalan painostustapauksia.
Hän toteaa, että yhteinen aukioloaika on kuitenkin keskeisimpiä kysymyksiä kauppakeskuksille. Keskukset haluavat tarjota palveluita mahdollisimman laajasti ja liikkeenharjoittajat tavoittelevat hyötyä keskusten isosta asiakasvirrasta.
Tiuraniemi sanoo, että mikäli yksittäisissä tapauksissa on ongelmia, niin ensisijaisesti sopimusosapuolten kannattaa neuvotella ja hakea yhdessä parasta ratkaisua. Mikäli yrityksen toiminta nykyisessä liikepaikassa ei ole kannattavaa, niin vaihtoehtoisia liikepaikkoja on tarjolla sekä kauppakeskuksessa että sen ulkopuolella.
Uusi liikeaikalaki tulee voimaa joulukuussa, mutta sen tulkinta joutunee koetukselle pyhien jälkeen tammikuussa.
Tiuraniemi arvelee, että sunnuntai ottaa vähitellen paikkansa kauppapäivänä. Hän sanoo myös, ettei seuraava vuosikaan vielä kerro, mihin sunnuntaikauppa asettuu asiakkaiden, yritysten ja kauppakeskusten kannalta.
Jouko Skinnari: Lailla yritettiin tukea pienyrittäjiä
Talousvaliokunnan puheenjohtaja Jouko Skinnari (sd.) sanoo, että lain valmistelussa yritettiin nimenomaan ottaa huomioon yrittäjien asema suhteessa kauppakeskuksiin. Valiokunnassa lakiesitystä muutettiin vielä yrittäjien aseman parantamiseksi.
- Talousvaliokunnassa on ainakin ymmärrystä yrittäjiä kohtaan.
Skinnari sanoo, että sunnuntaiaukiolon kiistoissa saattaa tulla helposti tilanne, että ratkaisua joudutaan hakemaan oikeussalista.
- Tämä on valitettavaa, muttei yllättävää liike-elämässä.