Ainakin Keskustan, SDP:n, Vasemmistoliiton ja RKP:n eduskuntaryhmät kannattavat nykyisenkaltaista mallia, jossa pääsihteeri yksin on ylin virkamies. Näillä ryhmillä on eduskunnassa enemmistö, 123 edustajaa. Eduskuntaryhmät käsittelivät eduskunnan ylimmän virkamiesjohdon hallintomalleja torstaina. Lopulliset päätökset tehdään myöhemmin.

Niinistön suosimassa mallissa kansliapäällikkö ja pääsihteeri olisivat johtaneet omia vastuualueitaan eduskunnan kansliassa: pääsihteeri lainsäädäntöä ja kansliapäällikkö hallintoa.

Useissa eduskuntaryhmissä pelättiin, että kahden ylimmän virkamiehen hallintomalli hämärtäisi vastuusuhteita. Tosin esimerkiksi Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie arvioi, ettei nykyinenkään hallintomalli ole toiminut parhaalla mahdollisella tavalla.

Eduskunnan pääsihteeri on tällä hetkellä Seppo Tiitinen.