Jouko Skinnari (sd.) avasi keskustelun väittämällä, ettei valtion omistajaohjaus ole hallinnassa. Hän sanoi, että henkilöstö koetaan pelkkänä menoeränä eikä sitä muutoinkaan arvosteta. Susanna Huovinen (sd.) puolestaan kommentoi, että erityisesti vaikeina aikoina tulisi henkilöstöpolitiikkaan kiinnittää erityistä huomiota ja pyrkiä synnyttämään yhteisen tekemisen meininki.

Ministeri Häkämies puolustautui moneen kertaan toteamalla, että koko ilmailuala on syvissä vaikeuksissa. Hän sanoi, että nyt on kysymys vakavasta ja haastavasta tilanteesta johon Finnairinkin täytyy sopeutua. Hän nosti useampaan kertaan konkurssiin menneen ammattijärjestötaustaisen Lomaliiton esimerkiksi siitä, ettei liikeyrityksiä voida pyörittää "pelkällä aatteella".

Häkämies sanoi myös, ettei valtio johda Finnairia vaan omistaa sitä.

Häkämies: Baronaan siirtyneet eivät vuokratyövoimaa

Useat kansanedustajat ilmaisivat huolensa Baronaan siirtyneiden työntekijöiden tilanteesta. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki kertoi, ettei hän ollut päässyt edes tapaamaan heitä, koska Barona oli evännyt häneltä kulkuluvan kentälle.

Häkämies vakuutti muutoksen olevan työntekijöiden kannalta pehmeä. Hän sanoi, että he siirtyvät Baronaan vanhoina työntekijöinä ja vanhoilla eduilla eivätkä ole suinkaan vuokratyöntekijöitä.

Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.) nosti esiin myös työntekijöiden pelon siitä, että heidät irtisanotaan ja korvataan uusilla määräaikaisilla ja osa-aikaisilla työntekijöillä. Tähän Häkämies vastasi, ettei hän voi lähteä spekuloimaan sillä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu.

Häkämiehen mukaan valtio-omistaja on edelleen voimakkaasti sitoutunut Finnairiin. Hän sanoi, että Helsinkiä pääpaikkanaan pitävä kansallinen lentoyhtiö on suomalaisten etu ja siihen pyritään jatkossakin.