Korva on vahvoilla Lapin aluehallintoviraston ylijohtajaksi. Korvaa kaupunginjohtajana sijaistaneen Arto Ojalan kanssa ei jatkopestistä ole keskusteltu ja mies on palaamassa etelään. Onko Kemijärvi jäämässä tyystin ilman johtajaa?
Tällainen on Kemijärven tilanne. Lapissa kaksi muutakin kuntaa on tilanteessa, että pitäjään täytyy nimetä päällikkö: Kittilä ja Sodankylä.
Kittilässä kunnanjohtaja Seppo Maula jää vuoden vaihteessa eläkkeelle ja uutta johtajaa jo haetaan. Kunta otti kuitenkin valintaan lisäaikaa, koska ensi kierroksella tehtävään ei ilmaantunut tarpeeksi hyvää hakijaa. Sodankylässä kunnanjohtaja Vesa Tuunainen on eronnut itse virastaan ja siirtyy uusiin tehtäviin Etelä-Suomeen.
Kemijärvellä valtuustoryhmien puheenjohtajat suhtautuvattilanteeseen kuitenkin rauhallisesti. Itse asiassa he pitävät melko varmana, että Timo Korva valitaan aluehallintoviraston ylijohtajaksi, ja silloin Arto Ojalalle palaa kirkas vihreä valo Kemijärven kaupunginjohtajan huoneeseen.
Mutta ei nuolaista ennenkuin tipahtaa. Mitä asiasta ajattelevat Kemijärven kaupunginvaltuuston valtuustoryhmien puheenjohtajat:
Markus Mustajärvi, Vasemmistoliitto:
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä ei ole vielä kokoontunut tämän asian tiimoilta. Viikon päästä sunnuntaina asiasta varmasti keskustellaan. Se, mitä nyt sanon, on minun henkilökohtainen näkemykseni, ei ryhmän kanta.
Koska näyttää erittäin todennäköiseltä, että Korva valitaan uuteen tehtävään, niin minusta olisi selkeintä ja johdonmukaisinta se, että Arto Ojala voisi jatkaa suoraan Kemijärven kaupunginjohtajana. Tietysti tähän prosessiin vaikuttaa keskeisesti se, minkälaisen ratkaisun Korva itse tekee kaupunginjohtajuuden suhteen.
Minun kantani on kyllä ihan selkeästi se, että Ojala voisi jatkaa aivan hyvin. Minä olen tykästynyt hänen työotteeseensa ja osaamiseensa. Hänhän ei tullutkaan kunta-alan eksperttinä johtajaksi, vaan muilla ansioilla ja ne ennakko-odotukset ovat minun mielestäni toteutuneet.
Markku Harju, Sosialidemokraatit:
Minusta Arto Ojala on onnistunut työssään aivan erinomaisesti. Hän on opettanut kemijärveläisille luottamusmiehille muun muassa yhteistyön ja neuvottelutaitojen tärkeyttä. Nyt ollaan tilanteessa, että Timo Korvan virkavapaus päättyy ja myös Arto Ojalan määräaikainen kaupunginjohtajuus on päättymässä. Timo Korva on hakenut Lapin aluehallintoviraston ylijohtajaksi. Koska hän vaikuttaa olevan tehtävään ylivertainen hakija, niin voi käydä niin, että Timo Korva hakee eroa kaupunginjohtajan työstä, siirtyy uuteen tehtävään ja Kemijärvelle on löydettävä kaupunginjohtaja.
Sinänsä meillä on hyvät sijaisjärjestelyt. Kaupungin tekninen johtaja on hallintosäännön mukaan vielä ensi vuonnakin kaupunginjohtajan ensimmäinen varamies. Hän sinällään pystyy hoitamaan tehtävää, kunnes uusi johtaja saadaan valittua. Toinen vaihtoehto on, että Arto Ojalan kanssa neuvotellaan jatkoajasta sillä tavalla, että hän hoitaisi kaupunginjohtajan tehtävää kunnes uusi johtaja saadaan valittua.
Mikäli Timo Korva hakisi uutta virkavapautta, niin siihen pitäisi suhtautua kriittisesti ja kysyä hänen pohjimmaista tarkoitustaan.Kaupungille tulee ongelma, jos joudutaan keskeistä virkaa pitkään hoitamaan määräaikaisin järjestelyin.
Heikki Nivala, Keskusta:
On odotettava, että valtiovalta tekee ratkaisun siitä virasta, johon Timo Korvakin on hakenut. Se valinta ratkaisee, miten Kemijärven kaupunginjohtajakysymyksessä lähdetään liikkeelle. Kaupunginhallitushan tässä asiassa on ensimmäinen toimija ja tekee esitykset eteenpäin. Minä olen täysin vakuuttunut siitä, että Kemijärvellä asia on vuodenvaihteessa hallinnassa, oli valtion ratkaisu minä tahansa.
Lasse Ketonen, Kokoomus:
Olemme erittäin tyytyväisiä Arto Ojalan kaupunginjohtajakauteen. Hän on tuonut kaupungin työskentelyyn aivan uuden tuulahduksen ja uuden ilmapiirin. Toivomme, että hän jatkaisi tehtävässään niin pitkälle kuin mahdollista, edellyttäen tietenkin, että Korva valitaan ylijohtajan virkaan. Hän on siihen erittäin hyvä vaihtoehto.
Ymmärrämme tietenkin sen, että myös Arto Ojalalla on sanansa sanottavanaan, haluaako hän jatkaa vai ei. Koska kysymyksessä tulee olemaan vain jonkinlainen ylimenoaika, niin olisi hyvä, jos Ojala pystyisi sen hoitamaan. Korvan virka ylijohtajana on määräaikainen. Se kestää jaksollaan viisi vuotta.
Pirkka Aalto, Kristillisdemokraatit:
Tilanne on kaupungin kannalta hieman ongelmallinen, mutta onneksi meillä on tuo Ojalan Arto, joka on tehnyt hienoa työtä vuoden ajan. Minä näkisin erittäin mielelläni, että Arto jatkaisi kaupunginjohtajana meillä, jos hänellä vain ei ole sitoumuksia muualle. Sitten myöhemmin voisimme katsoa, mistä saisimme pysyvän kaupunginjohtajan. Mutta koska tuo uusi tilanne voi tulla äkkiä päälle, niin haluaisin kyllä pitää Arton remmissä mukana.
Artolle täydet pisteet. Loistavaa työnä on tehnyt ja kuntalaiset hänestä tykkäävät. Hyvä.
Ahti Majava, Sitoutumattomat:
Koska näyttää, että Korva valitaan uuteen tehtävään, niin kaupunginhallituksen pitäisi jo nyt neuvotella Arto Ojalan kanssa ainakin vuoden, ehkä kahden-kolmen vuoden jatkoajasta. Ojalan hienoja yhteyslankojaan esimerkiksi Suomen yrittäjämaailmaan emme ole vielä edes ehtineet kunnolla käyttää ja hyödyntää.
Toisaalta Ojala ei vuoden aikana ole vasta kuin päässyt sisälle kaupunkiin, eikä ole kunnolla ehtinyt tutustua kunnalliseen maailmaan, niin hänelle pitäisi tarjota mahdollisuus jatkaa. Toisaalta, ehkäpä on luettava eduksi, ettei kaikkia Itä-Lapin kunnallisia kiemuroita tiedäkään.
Arto Ojala on osoittautunut erittäin fiksuksi mieheksi ja pr-toiminnan hän hallitsee paremmin kuin edeltäjänsä.