Vaikka YM:n antama kotieläintalouden ympäristönsuojeluohje on muodollisesti ”ohje”, pitävät alueelliset ympäristökeskukset ja kunnat sitä sitovana käsitellessään uusia sekä uudistaessaan vanhoja ympäristölupia. Vaikutukset ulottuvat mahdollisesti myös valvonta- ja muihin hallinnollisiin asioihin. Pahimmillaan uutta ohjetta sovelletaan jo voimassa oleviin ympäristölupiin, kirjoittaa Salo.

Ohje rajoittaa lannoitteiden käyttöä

Kirjallisen kysymyksen mukaan uusi ohje nostaa maatilojen kustannuksia, rajoittaa tilojen kehittämistä ja johtaa karjanlannan tehottomaan käyttöön sekä pakottaa maatilat käyttämään kalliita keinolannoitteita, jollei karjanlantaa saa käyttää kasvien tarvitsemaa määrää.

Ohje voi estää tilatasolla ravinteiden tehokkaan ja taloudellisen hyödyntämisen ja siten sitä voidaan pitää ympäristönsuojelun kannalta jopa haitallisena. YM ei ottanut huomioon sitä, että vapaaehtoisen ympäristötuen ehdot rajoittavat ravinteiden ja karjanlannan käyttöä.

Ohjeen laatimisessa ei huomioitu olemassa olevia teknologisia ratkaisuja. YM ei ohjetta valmistellessaan ottanut huomioon myöskään maa- ja metsätalousministeriön ja MTK:n näkemyksiä. Tällä hetkellä MTK vaatii ohjeen poistamista.

Kysymyksen allekirjoittanut 18 edustajaa

Salon mukaan aihe tuli esille viime viikolla, kun hän tapasi pohjalaisia viljelijöitä Helsingissä. Kysymyksen allekirjoitti 18 kansanedustajaa jokaisesta eduskuntaryhmästä.

Tänään eduskunnalle jätetyssä kysymyksessä Salo tahtoo tietää, mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, ettei ympäristöministeriössä ohitettaisi eduskuntaa lainsäätäjänä. Samalla Salo vaatii kyseisen kotieläintalouden ympäristönsuojeluohjeen lakkauttamista.