KRP:n apulaispäällikkö Tero Kurenmaa sanoo, ettei asiassa ole tällä erää selvitettävää. Jotta tutkinta voitaisiin aloittaa, pitäisi tulla ilmi jotain tuoreempia tai vakavampia rikosepäilyjä.

YLEn Silminnäkijä-ohjelman tietojen mukaan nimeltä mainitsematon rakennusliike olisi toimittanut Vanhasen omakotityömaalle erikoishöylättyä puutavaraa ilmaiseksi. KRP on selvittänyt tapausta ja muun muassa puhutettanut Silminnäkijä-ohjelman tekijää.

KRP:n mukaan ohjelmassa esitettyjen tietojen perusteella tekoa olisi pitänyt arvioida lahjuksen ottamisena elinkeinotoiminnassa sekä lahjomisena elinkeinotoiminnassa. Kummankin teon vanhentumisaika on kuitenkin viisi vuotta, joten ennen 1.10.2004 tapahtuneet teot eivät tule rikosoikeudellisesti selvitettäviksi.

KRP toteaa myös, että ohjelman vastuuhenkilöt ovat julkisuudessa kertoneet, että kyse olisi yli kymmenen vuoden takaisesta tapahtumasta.

Vanhasen talon lopputarkastus on tehty Nurmijärven rakennusviranomaisten asiakirjojen perusteella vuonna 2003. Koska ohjelman sisällöstä ei ilmene tarkempia tietoja ja asiassa on vedottu lähdesuojaan, väitetyn teon tarkka tapahtuma-aika ja sisältö eivät ole poliisin mukaan enemmälti selvitettävissä. KRP:n selvityksissä ei ole myöskään tullut ilmi seikkoja, joiden vuoksi olisi perusteltua epäillä teon tapahtuneen alle viisi vuotta sitten.

Ei tutkintapyyntöä kunnianloukkauksesta

Poliisi ei ole aloittamassa myöskään tutkintaa mahdollisessa kunnianloukkaustapauksessa. Silminnäkijä-ohjelman mahdollisesta kunnianloukkauksesta tutkintapyynnön voi tehdä ainoastaan pääministeri Vanhanen, sillä ohjelmassa esitetyt väitteet koskevat häntä.

Vanhanen on ilmoittanut, ettei aio tehdä tutkintapyyntöä. Asiaa blogissaan käsitelleen Vanhasen mukaan johtavan poliitikon ei kannata ryhtyä vuosia vievään kunnianloukkausoikeudenkäyntiin. Hän kertoo syyksi myös sen, ettei voisi käsitellä asiaa julkisesti tutkinnan ja oikeudenkäynnin aikana, eikä siis myöskään arvostella Ylen toimintatapaa.

Myöskään valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki ei aio tehdä tutkintapyyntöä.