Lahden Radion kuuntelijan linjalla eilen kuului, että kansa on kääntämässä kelkkansa. Suuri enemmistö soittajista oli sitä mieltä, että tässä tilanteessa pääministerin olisi parasta erota - sekä puolueensa että oman uskottavuutensa vuoksi. Vielä toissapäivänä studioon tuli keskipäivän tiedotustilaisuuden jälkeen vihaisia soittoja, joissa moitittiin Yleä Matin kiusaamisesta ja sääliteltiin "koulukiusattua" Matti-parkaa." Nyt jopa moni kepulainen on saanut tarpeekseen eikä halua, että yksi mies mahdollisesti ryvettää koko puolueen.
Eräs ystäväni kutsuu arvoisaa pääministeriämme teflonmieheksi. Hajuttomaksi ja mauttomaksi ammattipoliitikoksi, sellaiseksi josta on vaikea saada otetta. Sellaiseksi, joka pinnaltaan pysyy melko neutraalina ja puhtaana, mutta kun pintaa raaputtaa ei koskaan tiedä mitä alta paljastuu.
Tämä alkoi Ikean hyllyistä. Tapaaminen neiti Susan Ruususen kanssa tapahtui kuulemma Ikean hyllyjen välissä. Asiaa pengottiin. Pääministeri joutui myöntämään, että oli itse asiassa tavannut Susan Ruususen netin deittipalstan kautta. Miksei sitä voinut heti alkuun myöntää? Helposti herää epäilys, että kuka tahansa ihminen joka päästää valkoisen valheen noin mitättömässä asiassa, voi lasketella luikuria toistekin - myös asioissa, joilla on todella merkitystä.
Mediaa syytetään ajojahdista. Toivottavasti syyttäjät kuulivat eilen Lahden Radiossa Erkki Toivosen haastattelun, jossa kokenut ulkomaantoimittaja antoi hyvässä hengessä mediakasvatusta meille kaikille ikään ja arvoon katsomatta. Suomalainen media on perinteisesti ollut liian kiltti poliitikoillemme. Johtavassa asemassa olevan poliitikon on käyttäydyttävä myös yksityiselämässään moraalisesti nuhteettomasti, asemansa edellyttämällä tavalla. Median tehtävä on heijastaa todellisuutta sellaisena kuin se on, eikä antaa kansalle siloiteltua kuvaa päättäjien touhuista.
Ylen toimitusjohtajalle Mikael Jungnerille vaaditaan potkuja, jos Silminnäkijä-ohjelman tiedot osoittautuvat vääriksi. Minullekin maakunnan maanmatoselle on vaadittu potkuja pääministerin vainoamisesta, olen kuulemma toimituksen pahimpia demareita. Viimeksi äänestin erästä nykyisen hallituksen puoluetta. Kolmella vuosikymmenellä toimittajana työskennelleenä uskon, että nämä asiat hoidetaan samalla tavalla puolueesta riippumatta. Jos demari tai vihreä mokailee, hyökkää media yhtä lailla.
Jos nainen politiikassa mokaa, niin kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että hänen poliittinen uransa on kokonaan ohi ennen kuin tätiparka ehtii kissaa sanoa. Keskustan isot pojat olivat isällisesti taluttamassa Anneli Jäätteenmäkeä ulos ovista heti kun epäilys hänen toimiaan kohtaan oli herännyt. Miten kävi äiti-demarille Arja Alholle? Nainen heitetään susille heti, jos hän tekee yhdenkään harha-askeleen. Tuntuu kaksinaismoralistiselta, että mies sen sijaan mennä porskuttaa.
Ylimielinen ja alentuva suhtautuminen mediaan ja kansaan on noloa. Vanhanen kuittasi Silminnäkijä-ohjelman väitteet saamistaan rakennustarvikkeista, että kyseessä on lautakasa tuppeensahattua koivua. "Luuleeko joku tosiaan, että riskeeraisin poliittisen urani ja tulevaisuuteni jonkin lautakasan takia..?" Voiko suhtautuminen vahtikoiran tehtäväänsä hoitavaan mediaan enää olla tätä alentuvampi? Nyttemmin lautakasa on muuttunut vähän isommaksi eräksi erikoishiottua puutavaraa. On siis aika hymähtää, että eihän täystiilitalossa tuollaista puutavaraa tarvita. Ai jaa? Rakennusalala toimiva ystäväni kertoi, että täystiilitalon rungosta on yllättävän iso osa puuta.
Nyt on puhuttu jopa lähdesuojan rikkomisesta tämän asian yhteydessä. Huh huh! Lähdesuoja on eräs sananvapauden ja demokratian peruspilareista. Sitä ei ole rikottu tärkeämpienkään asioiden takia. Lähdesuojan on tarkoitus taata tiedotusvälineille mahdollisuus valvoa vallankäyttöä. Vallanpitäjät ja rötösherrat saavat rauhassa touhuta omiaan, jos kukaan ei enää uskalla avata suutaan ja kertoa tietojaan lähdesuojan rikkomisen pelossa.
Rehellisesti sanottuna en oikein tiedä mitä ajatella miehestä, joka pitää kynsin hampain kiinni asemastaan pääministerinä ja perää jälleen kerran kovasti oikeutta itselleen. Kyse ei ole ainoastaan lautakasasta vaan myös Nuorisosäätiön toimintaan liittyvistä asioista, jotka on nyt näppärästi lakaistu tämän pahaisen lautakasan alle piiloon.
Hallituksen tai pääministerin ero ei parantaisi sitä haavaa, mikä on syntynyt kansalaisten luottamukseen poliittista järjestelmää kohtaa. Ei varmaan. Voin vaan puhua itseni puolesta kun sanon, että raha ei tee onnelliseksi mutta se auttaa. Minua raivostuttaa ajatus, että joku luulee tietävänsä mitä ajattelen. Tai vielä pahempaa, sanelee isällisesti ylhäältä alaspäin mitä minun tulisi asiasta ajatella.