Keskusta ja Vihreät puoltavat innokkaimmin siirtämistä, jota taas Kokoomus ja SDP epäilevät. Uudistuksella halutaan yksinkertaistaa hakuprosessia sekä yhtenäistää toimeentuloturvan maksamiskäytäntöjä.
Kokoomuksen mukaan sosiaalityötä ja toimeentuloturvan maksamista ei saisi irrottaa toisistaan. Vihreät taas puolustavat, että toimeentulotukikäsittelyn siirtäminen antaisi enemmän voimavaroja itse sosiaalityölle.
YLE Uutiset kertoi heinäkuussa, että toimeentulotukirahoista jää jakamatta vuosittain 300 miljoonaa euroa, koska ongelmien kuormittamat ihmiset eivät jaksa viedä hakuprosessiaan loppuun. Kelan pääjohtaja Jorma Huuhtanen ehdotti silloin, että toimeentulotuki myönnettäisiin yhdestä paikasta Kelan ja sosiaalitoimen sijaan.
Toimeentulotuki on viimeinen turva Toimeentulotuen myöntämisestä asiakkaille vastaavat kunnan sosiaalitoimet, jotka saattavat maksaa tukea toisistaan eriävin perustein. Yhden luukun periaatetta, eli toimeentulotuen perusosan siirtämistä kunnilta Kelan hoteisiin, on kokeiltu jo 1980-luvulta lähtien. Toimeentulotuki on toimeentuloturvan viimeiseksi ja väliaikaiseksi tarkoitettu tukimuoto. Toimeentulotukea myönnetään tilanteissa, joissa henkilön tai perheen tulot ja varat eivät riitä välttämättömiin jokapäiväisiin menoihin. YLE Uutiset