Ministeriöstä korostetaan, että äänestysikärajan laskeminen olisi iso periaattellinen kysymys, koska nykyisin äänioikeus liittyy täysi-ikäisyyteen.
Eduskunnassa on käsiteltävänä hallituksen esitys kirkkolain muuttamisesta siten, että äänioikeusikä seurakuntavaaleissa alennettaisiin nykyisestä 18 vuodesta 16 vuoteen.
EU-maista Itävalta siirtyi ensimmäisenä 1.7.2007 kaikissa vaaleissa 16 vuoden äänioikeusikään.
Kiviniemi alentaisi äänestysikärajaa Hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi (kesk.) alentaisi äänestysikärajaa kunnallisvaaleissa. Keskustan Verkkoapila kertoo, että ministeri laskisi ikärajaa 16 vuoteen. Kunnissa päätetään nuorille tärkeistä asioista kuten koulutuksesta, nuorisotyöstä ja harrastuksista, Kiviniemi perustelee ikärajan laskemista. Kiinnostus kuntien asioihin vähenee, kun nuori aloittaa opiskelunsa. Ministeri toivoo, että äänestysikärajan laskeminen herättäisi nuorten kiinnostuksen kunta-asioita kohtaan. Sähköisen äänestämisen yleistyminen voisi myös lisätä äänestysaktiivisuutta, uskoo Kiviniemi. YLE Uutiset