Anttilan mukaan valtion tuottavuusohjelman uusia 5 000 hengen vähennyksiä ei vielä ole jaettu ministeriöittäin. Hän arvioi, etteivät uudet säästöt kuitenkaan vaikuta Metsähallituksen yhteiskunnallisiin velvoitteisiin. Luonnon monimuotoisuuden, matkailun ja poronhoidon takia Metsähallituksen talousmetsille asetetut käyttörajoitukset vähentävät tulosta vuosittain vajaalla 40 miljoonalla eurolla. Lapissa rajoitukset vähentävät hakkuita valtion metsissä vajaalla kolmanneksella.
Anttilan mukaan Metsäntutkimuslaitoksen toiminta ei ole uhattuna, sillä varsinainen tutkimustoiminta pyritään ylläpitämään ja säästöjä etsitään avustavista toiminnoista.
Metsäkeskusten toimintaa tehostetaan siirtämällä kymmeniä ihmisiä valvonnasta neuvontatehtäviin, jotta kotimaista puuta saataisiin nykyistä enemmän teollisuuden käyttöön. Metsäkeskusten rahoitus vähenee, mutta tietojärjestelmien muuttuminen sähköisiksi vapauttaa voimavaroja, Anttila arvioi.
Opposition kansanedustajat olivat huolissaan keskiviikkona budjettikeskustelussa metsärahoituksen vähyydestä. Rahojen niukkuuden pelätään heikentävän nuorten metsien hoitoa sekä vähentävän ojituksia ja metsäautoteiden rakentamista. Oppostio vaati vähennysten sijasta lisäpanostuksia muun muassa metsäkeskuksiin.
Kansanedustaja Kari Rajamäen (sd.) mielestä metsäpolitiikan yleisen arvostuksen vuoksi hallitukseen tarvittaisiin erillinen metsäministeri. Oppositio peräsi myös lisää pontta Venäjän kanssa käytäviin neuvotteluihin puutullikiistan ratkaisemiseksi.