Anttilan mukaan sateen aiheuttamien vahinkojen korvaamiseksi tarvittaisiin uutta lainsäädäntöä. Hänen mielestään tällöin tulisi kyseeseen vakuutusperusteinen korvausjärjestelmä.

Anttila varoittaa, että yhteiskunnan varat eivät riitä, mikäli vahinkoja tulee jatkossa enemmän. Myös ministeriön virkamiehet ovat tulkinneet lakia samalla tapaa.

Ympäristöministeri Paula Lehtomäen (kesk.) mielestä tulvavahinkoihin tulee jatkossa valmistaututua, sillä ilmastonmuutos lisää sateesta johtuvien tulvien riskiä.

Porin apulaiskaupunginjohtajan Kari Hannuksen mukaan kaupunki neuvottelee vielä maa- ja metsätalousministeriön kanssa mahdollisesta erilliskorvauksesta tulvavahinkojen kokonaismäärän selvittyä. Rankkasade aiheutti Porissa 12. elokuuta noin 15 miljoonan euron vahingot. Valtion korvauksia Poriin peräsi eduskunnan budjettikeskustelussa kansanedustaja Sampsa Kataja (kok.).