Hallitus toisti palkkaneuvotteluiden osapuolille, ettei valtio korota 150 miljoonan euron naispalkkaerää.
Pääministeri Vanhanen varoitti eduskunnan budjettikeskustelussa, etteivät palkkaratkaisut pitkällä aikavälillä saa ylittää tuottavuuden kasvua.
Vanhasen mukaan palkkasopimuksilla ratkaistaan iso osa maan kilpailukyvystä.
- Lähivuosina tehtävät palkkaratkaisut ovat todellinen EMU-ajan testi siitä, pystymmekö harjoittamaan maltillista ja kilpailukykyä tukevaa palkkapolitiikkaa, kun työmarkkinat ovat kiristymässä, Vanhanen sanoi.
Pääministerin mukaan nyt mitataan, onko suomalainen yhteiskunta "todella sisäistänyt sen tosiasian, ettemme enää voi käyttää devalvaatiota kilpailukyvyn palauttamiseksi".
- Sitä keinoa meillä ei enää ole talouspolitiikan kalupakissa, Vanhanen totesi.