TAMPEREEN KÄRÄJÄOIKEUS on tuominnut neljä henkilöä ehdolliseen vankeuteen Rakennustoimisto Palmberg Oy:n tuloksen ja kirjanpidon vääristelystä. Henkilöt kaunistelivat Lemminkäinen-konserniin kuuluvan yhtiön tulosta 1990-luvun lopulla. Pisimmän tuomion, 1 v 4 kk, sai yhtiön entinen toimitusjohtaja.

UPINNIEMESSÄ sotasataman telakalla on sattunut laivapalo, jossa 18-metrisen H-luokan kuljetusaluksen sisätila kärsi suuria vahinkoja. Kukaan ei loukkaantunut. Palon syttymissyytä ei ole varmistettu, sähkölaitteita epäillään.

Entinen radiojuontaja TIMO "TIMPE" SALONEN on tuomittu Helsingin käräjäoikeudessa lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä puoleksitoista vuodeksi vankeuteen. Kiss FM:n Aamutiimin entinen vetäjä joutuu maksamaan lisäksi uhreille 18 000 euron korvaukset. Hyväksikäytetyt tytöt olivat tekojen aikana 13-15-vuotiaita.

FINNETIN kaapelitelevisioverkossa on tekninen vika, joka estää Galaxis- ja XSAT-410-merkkisten digisovittimien toiminnan. Muut sovittimet toimivat uuden kanavahaun jälkeen. Vikaa ei ole Vaasassa, Kokkolassa ja Pietarsaaressa.

KRISTILLISDEMOKRAATIT suhtautuvat myönteisesti porvariyhteistyöhön presidentinvaaleissa, sanoo puolueen puheenjohtaja Päivi Räsänen Kaleva- lehdessä. Hän haluaa ennen yhteistyöpäätöstä tietää, mitkä ovat ehdokkaiden ulkopoliittiset kannat ja mitä yhteistyö käytännössä merkitsisi.

STORA ENSO haluaa vaihtaa pääkonttorinsa julkisivumateriaaliksi graniitin. Alvar Aallon suunnitteleman rakennuksen seinät ovat nykyään marmoria, joka on vuosien varrella pahoin rapistunut.