Lisäksi Schröder muun muassa lupasi kahden miljardin euron satsauksen rautateiden ja moottoriteiden rakentamiseen. Näin tuetaan rakennusteollisuutta ja lisätään tuottavuutta, liittokansleri perusteli.
Osa rahoista on korvamerkitty käytettäväksi Nordrhein-Westfalenissa, jossa on toukokuussa osavaltiovaalit.
Hallitus myös osoittaa 250 miljoonaa euroa paikallisiin hankkeisiin, joilla yritetään työllistää pitkäaikaistyöttömiä.
Schröder tarvitsee opposition kristillisdemokraattien tuen uudistuspaketilleen, koska oppositiolla on niukka enemmistö parlamentin ylähuoneessa. Torstaina illalla Schröder tapaakin kristillisdemokraattien johtajia.
Uudistuksilla yritetään saada työllisyyttä nousuun
Helmikuun ennätyskorkeat työttömyysluvut ovat lisänneet Schröderin hallituksen paineita ryhtyä uusiin toimiin työpaikkojen luomiseksi ja talouskasvun vauhdittamiseksi.
Työttömiä oli helmikuussa 5,22 miljoonaa, mikä on eniten sodan jälkeen. Työttömyysaste oli helmikuussa 12,6 prosenttia ja korkeimmillaan sitten suurlaman leimaaman 1930-luvun. Kausitasoitettunakin työttömyysprosentti oli 11,7, kun se tammikuussa oli 11,4.
Jos työllisyyskehitystä ei saada paranemaan, punavihreää hallituskoalitiota uhkaa häviö Saksan väkirikkaimman osavaltion Nordrhein-Westfalenin vaaleissa. Hallituspuolueet kärsivät vastikään kirvelevän tappion pohjoisen Schleswig-Holsteinin osavaltion vaaleissa.