Wideroos esitteli tiistaina eduskunnalle hallituksen viime viikolla hyväksymät menokehykset lähivuosille.

Hänen mukaansa mahdollisesti tilapäiseksi jäävän vahvan kasvun vaiheen aikana on panostettava vakauden ja työllisyyden kohenemisen turvaamiseen pitkällä aikavälillä.

Wideroos perusteli menomalttia sillä, että julkisten menojen kasvu on arvioitua nopeampaa, mikä muodostaa vakavan haasteen talouden vakaudelle.

Kehy-varojen leikkaukselle kritiikkiä

Erityisesti tulevien vuosien menokehyksiin hallituksen kaavailemat kehitysyhteistyövarojen supistaminen ja työnantajamaksujen kevennyksen lykkäys saivat osakseen kärkevää kritiikkiä tiistain keskustelussa eduskunnassa.

Kokoomuksessa petyttiin myös siihen, että liikenteeseen ja väyliin ei herunut kehysriihestä lisärahaa. Myös hallituspuolueiden keskustan ja sosiaalidemokraattien eduskuntaryhmissä oltiin tyytymättömiä tapaan, jolla hallitus on varautunut rahoittamaan lähivuosien liikenneinvestointeja.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes puolestaan syytti pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) hallitusta yksisilmäisyydestä ja sukupuolisokeudesta, kun se mm. supistaa kehitysyhteistyömäärärahoja.

- Vanhasen päätös tarkoittaa mm. sitä, että hallituksen alkuvuodesta Aasian hyökyaaltokatastrofin uhreille lupaamat 50 miljoonaa euroa ovat pois maailman muilta, erityisesti Afrikan köyhiltä, Siimes sanoi kannanotossaan. Matalapalkkatyön tukemisen sijaan rahaa tarvittaisiin vasemmistoliiton mielestä ennemminkin naisten pääosin tekemän kunnallisen hoiva- ja hoitotyön tukemiseen. Vihreät huolissaan julkisesta liikenteestä Vihreiden Anni Sinnemäki kannusti lisäämään kehitysyhteistyömäärärahoja siten, että YK:n tavoite 0,7 prosenttia BKT:stä vuoteen 2010 mennessä saavutetaan.

Vihreiden mukaan hallituksen kehyspäätökset johtavat satojen juna- ja linja-autovuorojen lopettamiseen, vaikka hallitusohjelmaan on kirjattu joukkoliikenteen osuuden kasvattaminen.

Kristillisdemokraatit katsovat hallituksen köyhyyspaketin jääneen sisällöttä. Päivi Räsänen (kd.) huomauttaa, että vähimmäistoimeentuloa ei kohennettu eikä sen asumiskulujen omavastuuosuutta pienennetty. Rahat käytettiin sen sijaan ylimitoitettuihin tuloverokevennyksiin ja hätiköityyn alkoholiveron alennukseen, Räsänen arvioi.

Perussuomalaisten Timo Soini taas uskoo hyväksytyillä kehyksillä kansalaisten ja alueiden välisen elintasokuilun jatkavan kasvua. Hän luonnehtii eriarvoisuuden olevan kiihtyvällä vauhdilla kasvava ongelma.

Kokoomus luonnehti kehyspaperia mahalaskuksi. Ainoa myönteinen asia oli sen mukaan tutkimusmäärärahojen lisääminen. Ryhmäpuhuja Maija Perhon (kok.) mielestä hallitus on joutunut laatimaan ensimmäisen leikkauslistansa kehityspäätöstä tehdessään.