Neuvotteluja pääporvaripuolueiden yhteistyöstä on käyty marraskuusta lähtien puoluejohtojen kesken ja tarkoitus on asettua yhteisen ehdokkaan taakse jos presidentinvaalissa päädytään toiselle kierrokselle.

Keskustan puoluesihteerin Eero Lankian mukaan yhteistyöstä on jo sovittu.

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen taas muotoilee varovaisemmin, että yhteistyö voisi käytännössä tarkoittaa esimerkiksi hengen nostattamista.

Molemmat puolueet lähtevät presidenttikamppailuun omalla ehdokkaalla vahvasti uskoen mahdollisuuksiinsa. Yhtään ehdokasta ei ole nimetty, mutta veikkaukset osuvat pääministeri Matti Vanhaseen ja Euroopan investointipankin varapääjohtajaan Sauli Niinistöön.

Lankia ehdotti yhteistyötä jo syksyllä Keskustan puoluesihteeri Lankia puolestaan sanoi sunnuntaina STT:lle, että keskusteluja on käyty tositarkoituksella. Hän muistuttaa ehdottaneensa jo marraskuussa, että erityisesti keskusta ja kokoomus voisivat presidentinvaaliasiassa tehdä yhteistyötä. Jos toisella kierroksella olisi vain yksi porvarillinen ehdokas, puolueet asettuisivat tämän ehdokkaan taakse. Lankian mukaan tässäkin tilanteessa pitää tietysti kunnioittaa suoran vaalin luonnetta, jossa "kansalainen on kuningas". Kristillisdemokraatteja kositaan ehkä mukaan

Puoluesihteerien keskusteluja on ainakin toistaiseksi käyty kahdenvälisinä. Eduskuntapuolueista porvariyhteistyöhön voisivat tulla mukaan myös kristillisdemokraatit. Heidän kanssaan asiasta ei ole vielä keskusteltu. RKP:hen on oltu yhteydessä, mutta puolue ei usko yhteiseen ehdokkaaseen, kertoo Ylen TV-uutiset.

Vihreät ja perussuomalaiset asettanevat oman ehdokkaan ja antanevat kannattajilleen vapaat kädet vaalin toisella kierroksella, jos oma ehdokas ei ole enää mukana.